HeiBlondi: Sisustusvalinnat

perjantai 25. syyskuuta 2020

Sisustusvalinnat

Välillä täällä blogissani on vilahdellut raksajuttuja. Meillä on siis rakenteilla 148 neliöinen omakotitalo, ja nyt ollaan päästy jo niin pitkälle, että meidän on täytynyt tehdä kaikki pintavalinnat. Tällä viikolla olemme kiertäneet kauppoja aivan liikaa, viimeisiä valintoja varmistellen, mutta nyt olemme vihdoin päättäneet kaikki pinnat! Mikä helpotus!

Kalusteet tilasimme jo muutama viikko sitten. Kaikki kalusteemme makuuhuoneen vaatekaappeja lukuunottamatta tulee Puustellilta. Taidan tehdä ensi viikolla oman postauksen kalusteista ja esitellä valintamme. Kerron kuitenkin, että päävärinä niin keittiön kuin kodarinkin kalusteissa on mattavalkoinen ja vaalea tammi. 

Myös lattiamateriaaleiksi valitsimme lämpimiä sävyjä. Kylmät sävyt ovat meillä nyt menneen talven lumia ja haluamme lämpöä! Niinpä siis seinien väritkin ovat lämpimiä sävyjä. 

Alkuun aioimme maalata seinät valkoisella ja vain tehostevärillä jotkin seinät. Taloomme kuitenkin tulee niin iso, avoin olohuone ja keittiö-ruokailutila, niin valkoinen alkoi tuntua tylsältä ja jopa vähän kolkolta. Ystäväni rohkaisemana päätin, että uskallamme laittaa väriä seiniin ihan rohkeasti. Niinpä maalaamme keittiön, ruokailutilan, olohuoneen, eteisen ja aulan kaikki Tikkurilan sävyllä Piazza - vaalean harmaa, joka kuitenkin taittaa lämpimään. Toivottavasti tullaan olemaan tyytyväisiä tähän päätökseen. 

Kodinhoitohuoneen maalaamme paremmin vesiroiskeita kestävällä luja-maalilla, joten sinne oli sama valita oma sävynsä. Päädyimme Tikkurilan Mulperiin, joka menee jo vaalean beigen sävyiseksi. Näkyvää seinäpintaa ei kodarissa ole paljoa, joten pieni pilkahdus Mulperia tuo toivottavasti mukavasti lämpöä tilaan. 

Lastenhuoneet ja oman makuuhuoneemme maalaamme Tikkurilan valkoisella, mutta kaikkiin tulee yksi tehosteseinä eri värillä. Fiinun huoneen tehosteseinä tulee aivan ihanalla Tikkurilan Neito-sävyllä. Eemin huone Tikkurilan Serpentiinillä. Oma huoneemme poikkeaa tästä muun talon lämpimästä sävymaailmasta, kun tehosteseinäksi tulee Tikkurilan Petrooli. 

Vessat maalaamme ihan vain Tikkurilan valkoisella, sillä tehosteseinä molempiin tulee puusta, joka tuo tilaan tarpeeksi lämpöä. Tv-huone saa väriä joka seinään. Todennäköisesti päädymme vähän tummempaan beigen sävyyn, Tikkurilan Linna.

Lattiat esittelen teille, kunhan ne asennetaan ja seinistäkin otan kuvia kunhan ne on maalattu. En malta odottaa, että kaikki tulee valmiiksi!! 


<3 Heini


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti