HeiBlondi: 2 kuukautta ja rintaraivarit

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

2 kuukautta ja rintaraivarit

Kaikki tietää, että vauvojen kanssa eletään vaiheesta toiseen. Aina kun luulet tuntevasi vauvan ja keksineeksi keinot itkuun, tulee varmasti uusi vaihe sekoittamaan pakkaa ja kaikki opettelu alkaa taas alusta. Kuulostaako tutulta? 

Vauvamme täyttäessä 8 viikkoa, koko edeltävä yö oli aivan kamalaa. Samaa on jatkunut nyt useamman päivän. Törmäsin Imetyksen tuen sivuilla rintaraivareihin. Bingo! Mutta miksi kahden kuukauden ikäinen vauva raivaroi?

Jo pieni vauva osaa imeä rintaa, sillä imeminen on refleksi. Parin kuukauden iässä imeminen kuitenkin muuttuu refleksistä tahdonalaiseksi ja aiheuttaa rintaraivareita. Vauva ikäänkuin opettelee syömään uudestaan ja keskittyy siihen eri tavalla. Se voi tuntua erilaiselta ja ärsyttää. Loogista. Muistan nyt vaiheen myös esikoisen ajalta, mutta en muista sen iskeneen näin rajusti. 

Samaan aikaan meitä on lähestymässä 9 viikon tiheä imu, jolloin vauva asuu rinnalla tilatakseen itselle lisää maitoa. Itse asiassa luulen, että tänään meillä on ollut jo tiheää imua tässä 2kk rintaraivareiden lisänä. Monta ”ihanaa” juttua siis yhtä aikaa. Voi, miksi vauvan elämän alku onkin välillä niin haastavaa?

Tietäisittepä, kuinka monta kertaa olen ollut lopettamassa imetyksen viimeisten päivien aikana? Meinaa välillä väsyttää tämä tissien kanssa taistelu. Kuinka helpolta ratkaisulta nyt tuntuisi kaivaa pullo kaapista ja syöttää vauva jatkossa vain sillä. Onneksi tiedän esikoisen ajalta jo sen, että vaiheita tosiaan tulee ja menee, eikä mikään vaihe kestä kauaa. Tänään olen aivan loppu tähän imetykseen, ensi viikolla se voi sujua jo paremmin. Sen voimin koitan nyt jaksaa näiden päivien yli, sisimmässäni kun kuitenkin tiedän haluavani imettää vielä pitkään <3

Kuinka eri vaiheet on näkyneet teidän vauvoissa ja oletteko kokeneet vastaavaa toivottomuutta? :)


<3 Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti