HeiBlondi: Onko puolitoistavuotiaamme ikätasonsa mukaisesti kehittynyt?

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Onko puolitoistavuotiaamme ikätasonsa mukaisesti kehittynyt?




Meidän Fiinu on tänään puolitoistavuotias. Ihan käsittämätöntä! Mihin tämä aika oikein menee? 

Aloin pohtimaan, että millainen puolitoistavuotias meillä sitten asuu?  Ainakin hyvin eläväinen, temperamenttinen, tarkkaavainen, herkkä, empaattinen, tavallinen ihana taapero. Mutta mitä hän osaa, onko hän kuten muutkin ikäisensä?

Meidän puolitoistavuotias ei nuku taaperosängyssä, eikä käy potalla kuin vaatteet päällä. Hän ei edelleenkään nuku täysiä öitä heräämättä, eikä edes koko yötä omassa sängyssä. Kaiken lisäksi hänellä on edelleen tutti nukahtaessaan käytössä. Nämä kaikki ovat jossain vaiheessa olleet tavoitteitani, joihin olen halunnut Fiinun kanssa päästä ennen kuin hän on puolitoistavuotias. Miksi? Miksi edes asettaa tällaisia tavotteita?

Olen jossain vaiheessa onneksi huomannut itsekin, ettei Fiinusta tarvi pakottaa kasvamaan liian isoa liian aikaisin. Häntä ei voi pakottaa potalle, sillä se vain pahentaisi tilannetta. Häntä ei voi laittaa taaperosänkyyn, sillä hän ei osaa siinä vielä varoa pudotusta. Ja muutenkin, pinnasänky on tutkitusti lapselle turvaa tuova ympäristö niin miksi nyt kiirehtisin, kun Fiinun ei vielä ole mikään pakko olla niin iso. Puolitoistavuotias on oikeasti vielä todella pieni, sen koitan muistaa itsekin! Odotellaan siis rauhassa herkkyyskautta ja sopivaa hetkeä näille muutoksille.

Vaikka tutti vielä käytössä onkin, olen ylpeä siitä, että Fiinu käyttää sitä vain nukahtaessaan eikä muuten. Olemme myös päässeet eroon unimaidosta ja Fiinu on viimein alkanut nukahtamaan itse omaan sänkyyn, kunhan istun vieressä. Nämä ovat todella isoja asioita meille. Fiinu osaa juoda myös tavallisesta mukista ja syö itse ruokansa syöttämättä. Hän osaa kertoa kun haluaa nukkumaan tai hänellä on nälkä tai jano. Hän osaa hyppiä tasajalkaa ja on muutenkin motorisesti kehittynyt. Hän oppii uusia sanoja jatkuvasti. Hän on luonteeltaan älyttömän kipakka ja temperamenttinen, meillä on päällä todella kova ”minä itse” -vaihe ja uhmakin alkanut nostamaan päätään. Silti Fiinu on pohjimmiltaan hyvin herkkä, empaattinen ja kiltti lapsi. Meidän oma, maailman rakkain ja täydellisin, jolla on varmasti juuri sopivasti ikätasolleen sopivia taitoja. 

Miksi siis asetan edes tavotteita, kun lapset kehittyvät kuitenkin kaikki omaa vauhtiaan ja se on ihan normaalia? Se on tämä äitien julma maailma. Kilpailuasetelma keskenään. Kuka oppii mitäkin ensimmäisenä. Miksi ei saisi olla ylpeä lapsensa uudesta taidosta, vaikka hän oppisikin sen ns. normaalia myöhemmin? Tuntuu, että oman lapsen on opittava asiat ensimmäisenä ja jos taito tulee ns. myöhässä, ei siitä kehtaa ääneen edes sanoa... en sano, että itse toimisin näin, en tunnista näitä piirteitä itsestäni, mutta tunnistan sen yleiseksi tässä äitien maailmassa! Ja on sitä itsekin aivan liian paljon verrannut omaa lasta muihin saman ikäisiin lapsiin ja miettinyt, miksi meillä ei vielä osata jotain mitä joku toinen osaa. Sen ei pitäisi mennä niin ja sen olen kyllä oppinut näiden puolentoista vuoden aikana. Jos jonkun asian osaan ottaa rennommin seuraavan lapsen kohdalla, niin se on varmasti tämä! Puolitoistavuotiaat voivat olla hyvin eritasoisia keskenään, mutta yleensä aina toisella joku toinen taito/valmius on vahvempi kuin toisella. Emme me aikuisetkaan osaa samoja asioita toistemme kanssa, miksi siis lapsen pitäisi?

Vastatakseni siis omaan kysymykseeni siitä, millainen puolitoistavuotias meillä asuu, sanoisin, että hyvin tavallinen, ikätasonsa mukaan kehittynyt, ihana lapsi! Lapsi joka kehittyy ja oppii uutta joka päivä, juuri niin kuin kuuluukin. Ja mitä sitten, vaikka hän kehittyisikin eri tahtiin kuin muut? Ei se tekisi minusta huonompaa äitiä eikä lapsestani vähemmän rakasta. Annetaan lastemme siis olla yksilöitä <3

Oletteko te törmänneet vastaavaan lasten kehityksen vertailuun äitien kesken? 




<3 Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti