HeiBlondi: 2020

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Raskausajan valmennuksen loppufiilikset

Kaupallisessa yhteistyössä Nordic Fit Maman ja Perhekuplan kanssa.

Kirjoitinkin kuukausi sitten Nordic Fit Maman raskaana olevien valmennuksesta, jonka sain yhteistyönä Perhekuplan ja Nordic Fit Maman kautta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa valmennuksen loppufiiliksistä jo monta viikkoa sitten, mutta koska raskaudessani on ollut niin hankala vaihe ja en ole kyennyt oikein mihinkään, on valmennuskin vähän venynyt. Kyseessä on siis viiden viikon valmennus, jonka onneksi on pystynyt suorittamaan juuri omaan aikatauluun sopivasti ja vähän siis hitaampaa. Tämä on ollut ehdottomasti minun kohdallani hyvä asia. Nyt olen viimein saanut valmennuksen käytyä loppuun ja ajattelin jakaa fiiliksiäni siitä tänne. Voit lukea aiemmasta postauksestani tarkemmin, mistä valmennuksesta on kyse.


Valmennuksessa parasta oli mielestäni sen monipuolisuus, jonka mahdollisti juurikin ammattitaitoinen tiimi valmennuksen takana, joilla oli laaja-alaista tietoa ja osaamista niin raskauden kulusta, synnytyksestä, ruokavaliosta kuin lantionpohjalihaksistakin. Ihan siis laidasta laitaan kaikesta hyödyllisestä. Oli mielenkiintoista lukea myös raskauteen liittyvää tietoa, mitä kehossani tapahtuu missäkin raskauden vaiheessa ja kuinka voin syödä ja liikkua paremmin, jotta vauvan on mahdollisimman hyvä kasvaa. 

Joka viikko sain erilaisia treeni- ja venyttelyohjeita, joiden pariin oli ihana rauhoittua hetkeksi. Kylläpä muuten tekeekin hyvää venytellä tällä raskauden kangistamalla kropalla. Minun täytyisi muistaa tehdä näitä harjoituksia vaan vielä useammin. Viime viikkoina tietyt liikkeet ovat olleet minulle jo hankalia vauvan laskeuduttua niin alas, että liitoskivut ja paineentunne on menneet aika mahdottomiksi. Teenkin niitä asioita, mitkä juuri minun kropalle hyvältä tuntuvat. Ehkä olisin kaivannut valmennukseen vähän enemmän ohjattuja treenivideoita, sillä videot ovat itselleni paras keino oppia ja muutenkin niiden kanssa yhtä aikaa on motivoivaa tehdä liikkeitä. 

Suuria ruokavaliomuutoksia en valmennuksen aikaan saanut itseäni toteuttamaan, vaikka tarve ehdottomasti olisikin. Olen edelleen syvässä sokerikoukussa, mutta turhaanpa siitä näin kesän kynnyksellä edes pyristelen eroon. Raskausajan ruokavalioon annettiin kuitenkin hyviä neuvoja valmennuksen aikana ja ravitsemuksesta sain hyvin myös sellaista tietoa, jota en aiemmin tiennyt. Merkittävimpänä ruokavaliooni liittyvänä muutoksena valmennuksesta minulle jäi käteen iltapuuro ja marjat! Olen ennen syönyt joka iltaisen (usein myös aamuisen) kaurapuuron, joka nyt raskausaikana hyperemeesin myötä taas jäänyt pois. Nyt kuitenkin olen palannut takaisin puuron herkulliseen maailmaan ja saanut marjat taas jokapäiväiseen ruokavaliooni mukaan joko puuron kyljessä tai smoothiena. Tästä voin olla ylpeä!

Koen, että valmennus auttoi minua myös pohtimaan omaa suhdettani vauvaan ja kehittämään sitä. Tulen tästä aiheesta kirjoittamaan blogiini vielä myöhemmin lisää. Mutta sanoisin, että on ollut yllättävän haastavaa luoda samanlaista suhdetta tähän vauvaan, mikä esikoiseen syntyi jo raskausaikana, sillä tähän raskauteen ei ehdi samalla tavalla keskittymään. Valmennuksesta sain kuitenkin vinkkejä ja ajatuksia tähän liittyen ja koen, että usein etenkin harjoitteita tehdessäni, keskityin todella vain itseeni ja tähän syntymättömään vauvaan.


Valmennus oli kokonaisuudessaan ihan uusi kokemus minulle ja siitä jäi hyvin positiivinen fiilis. Voin suositella ainakin tätä raskausajan valmennusta kaikille odottajille lämpimästi. Vaikka valmennus on nyt osaltani ohi, jatkan harjoitteita ja panostan vielä etenkin lantionpohjalihastreeniin! Siihen on minulla nyt hyvät eväät.

Kiitos Nordic Fit Mama ja Perhekupla tästä huikeasta mahdollisuudesta.


<3 Heini


keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Selkäkipujen uuvuttama äiti

Blogissa ollut hiljaisempaa viime viikot, jospa saisin itseäni taas aktivoitua täällä. Kirjoittamista ihan jo ikävä! Jäin tosiaan sairaslomalle lastentarhanopettajan työstä kaksi viikkoa sitten. Minulla on taipumusta ennenaikaisille supistuksille ja kohdunkaulan kypsymiselle. Samasta syystä jäin sairaslomalle esikoista odottaessakin, tuolloin 5 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Tällä kertaa jouduin jäämään pois jo 8 viikkoa aiemmin, mutta onneksi olin osannut jo varautua.


Itseäni enemmän vaivaava ongelma on järjettömät selkäkivut, joista en esikoisen raskausaikana kärsinyt. Selkä ei yleensä vaivaa päivisin ollenkaan, ellen käy lattialle makaamaan. Mutta öisin selän kanssa on tuskaa. Jos unissani käännyn vahingossa selälleni, en pääse siitä liikkumaan enää ollenkaan vaan joudun herättämään mieheni nostamaan minua. Ja kipu on järkyttävä. Selkä vaivaa vähän myös kyljellä ollessani, mutta kaikkein pahinta se on kuitenkin selällään. Hassuinta tässä on juuri se, että kipu vaivaa vain yöllä. Siksi olenkin miettinyt, painaako kohtu ja vauva jotain hermojani jotenkin vai mistä tässä on kyse. Onko kukaan kokenut samanlaista selkävaivaa raskausaikana tai osaisitteko muuten kertoa minulle mistä tässä on kyse ja mikä tähän auttaisi?

Olen tosiaan täysin loppu kivun kanssa. Yöt jää todella unettomiksi  kivun vuoksi ja päivisin en siksi saa mitään ylimääräistä aikaan, sillä energia loppuu jo tytön kanssa puuhastellessa. Tästä syystä täälläkin on siis ollut todella hiljaista. Toki tähän unettomuuden tuomaan väsymykseen oman lisänsä tuo minulla todettu raudanpuute ja tyhjät rautavarastot, joita en nyt saa nousemaan kovasta rautatankkauksesta huolimatta. Taidan olla melkoinen kävelevä haamu tällä hetkellä.

Muuten täällä kuitenkin kaikki hyvin. Vauva ilmeisesti kasvaa kun maha on jo melkoinen. Ja vauva potkiikin siihen malliin, että hänellä varmasti kaikki kunnossa <3

Mielelläni tosiaan kuulen, jos teillä on mitään vinkkejä tähän selkään.
Ihanaa keväistä viikkoa kaikille!


<3 Heini

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Mikä vappu? Joko se meni?

Menikö se vappu jo? Nyt täytyy sanoa, että tänä vuonna missasin sen aikalailla täysin. Oli meillä onneksi äidin tekemää simaa ja itsetehtyjä munkkeja, mutta siihen se jääkin. En paljon hoksannut koristeita hommata kotiin, tyttö ei saanut vappupalloa, emme tehneet hienoja ruokia eikä meillä ollut mitään erikoista ohjelmaa viikonlopuksikaan. Itse asiassa tämä ruoka-asiakin jäi minulta niin huomiotta, että alkoi ihan ärsyttää kun Instagram oli täynnä muiden ihania kuvia herkkuja notkuvista ruokapöydistä, joten haimme vappupäivän ateriamme mäkkäristä.

Vappuaattona olin ajatellut katsoa JVG:n keikan telkkarista ja syödä herkkuja. Mutta arvatkaas, nukahdin aivan vahingossa itse Fiinua nukuttaessa ja kun kymmenen jälkeen siitä heräsin, ei minusta ollut kuin jatkamaan unia. Eilen taas odottelin miestäni nukutuspuuhista iltapalalle kunnes tajusin että hän oli vuorostaan nukahtanut. Meidän vappu meni siis todella railakkaasti.


Tätäkö se on tulla vanhemmaksi ja elää kiireistä taaperoarkea? Olen ennen ollut ihminen, joka  on järjestänyt juhlia heti pienistäkin syistä ja leiponut pöydät koreaksi. Toista se oli muutenkin Vapun vietto 2 vuotta sitten, juuri ennen esikoisen raskautta. Nyt tuo tuntuu kaukaiselta elämänvaiheelta vain. 

Mutta en valita! Meillä oli aivan ihana viikonloppu perheen kesken. Kyllä meillä ruokaa oli ja karkkiakin löytyi, vaikka suunnittelu olikin jäänyt vähän puolitiehen. Ja kyllä ne munkit ja sima vaan pelastivat paljon. Meille myös vihdoin luovutettiin ostamamme omakotitalotontti vappupäivänä, joten pari päivää on kulunut puunkaatohommissa oikein reippaasti. Nyt päästäänkin virallisesti aloittamaan kauan odottamamme rakennusprojekti!

Kuinka teidän vappu sujui?

<3 Heini

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Mitä olisin tehnyt toisin, jos olisin tiennyt koronasta etukäteen

Mitä olisit tehnyt toisin, jos olisit tiennyt etukäteen, kuinka tämä korona tulee leviämään ja miten se tulee hallitsemaan ja rajoittamaan ihan kaikkien normaalia elämää?

Tätä oon pohdiskellut paljon viime aikoina. Nimittäin silloin, kun korona alkoi Kiinassa leviämään, olisin voinut alkaa tekemään erilaisia päätöksiä ja toimimaan toisin halutessani. Itsehän uskoin vahvasti siihen, ettei se korona sieltä Kiinasta mihinkään tule, kunhan nyt uutiset keräävät otsikkoja. Mainittakoon myös, että en kuulu ihmisiin, jotka kauhean aktiivisesti uutisia seuraisi. Ehkä olisi välillä syytäkin.


No, joka tapauksessa... Jos olisin ymmärtänyt varautua tähän tämän hetkiseen tilanteeseen, olisin tehnyt monia asioita toisin. Oltaisiin kyläilty, shoppailtu, nähty ystäviä tai vaikka tuntemattomia, kunhan vaan ihmisiä! Oltaisiin oltu vielä sosiaalisempia, mitä oltiin. Olisi tankattu sosiaalisia kohtaamisia varastoon, sillä nyt niistä on aivan liian pitkä tauko. Mutta ei - tämän kaiken sijaan mietin aina, milloin olisi paras hetki, sopiva aika minun lapselle ja kaverin lapselle ja milloin olisi ihan vain tarpeeksi energiaa lähteä liikkeelle ja nähdä ihmisiä. Nyt en miettisi. Nyt menisin, kun tilaisuus olisi!

Me oltaisiin myös käyty omilla iäkkäillä isovanhemmillamme paljon enempi. Kun oltaisiin vain ymmärretty, että pian siihen ei ole mahdollisuutta, kun isovanhempia on suojeltava tartunnalta. Nyt pelkään kovasti, saammeko näihin kyläilyihin vielä mahdollisuuden. Toivottavasti  <3

Olisi ehdottomasti myös tehty reissuja heti, eikä aina vain odotettu parempaa rahatilannetta ja sopivampaa hetkeä. Varasimme kyllä kuukausien päähän hotelliloman Helsinkiin, joka nyt sitten peruuntuikin. Olisi pitänyt mennä heti!

Ja yksi mitä todellakin olisin tehnyt heti: olisin ottanut omaa aikaa! Hemmotellut itseäni ja nähnyt ystäviäni ihan vain yksin. Sitä en ole osannut tehdä koskaan Fiinun syntymän jälkeen, vaikka siitä aina kovasti haaveilin. Nyt siihen ei sitten ole edes mahdollisuutta, ja yhtäkkiä minusta tuntuukin, että olisin valmis jättämään Fiinun vaikka yöhoitoon. Hassua!

Onneksi tämä tilanne ei ole pysyvää ja näihin asioihin tulee vielä mahdollisuus. Ja kun se tulee, osaan varmasti arvostaa ihan kaikkea mitä mun elämässä on ja mihin mulla on mahdollisuus. Jos en ennen ole osannutkaan elää hetkessä niin tämän jälkeen ihan varmasti osaan. Nyt siihen asti kuitenkin nautitaan elämästä omalla rakkaalla porukalla ja nautitaan ulkoilusta, jottei kotiseinät ihan kaadu päälle. Shoppaillaan netissä (minusta on itseasiassa tullut tosi hyvä tässä) ja soitellaan ihmisille videopuheluita. Ei se elämä ankeaa näinkään ole, mutta kyllä sitä normaaliin paluuta alkaa kohta jo odottaa!


<3 Heini


sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Äitien ja raskaana olevien hyvinvointia koronan keskellä

Kaupallisessa yhteistyössä Nordic Fit Maman ja Perhekuplan kanssa.
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka merkattu *-merkillä.

Sain ihanan mahdollisuuden osallistua Nordic Fit Maman raskaana olevien verkkovalmennukseen. Kun minulle ensin tarjottiin yhteistyötä Nordic Fit Maman kanssa, ajattelin, etten tietenkään voi lähteä mukaan kun eihän raskaana nyt mihinkään valmennuksiin voi osallistua. Nordic Fit Mamalla on siis kuitenkin aivan oma valmennuksensa raskaana oleville ja valmennukseen on täysin turvallista osallistua missä vaiheessa raskautta tahansa. Heillä on tietenkin erikseen valmennuksia myös jo synnyttäneille äideille.


Minulla on pian kolme viikkoa takana tätä viiden viikon verkkovalmennusta. Olen alusta asti ollut innoissani siitä, että valmennusta pitää kaksi erittäin ammattitaitoista naista. Riina on äitiysliikuntaan erikoistunut personal trainer, ravintovalmentaja ja life coach. Tiina taas on kätilö, sairaanhoitaja, äitiysliikuntaan perehtynyt personal trainer ja ravintovalmentaja. He toteuttavat valmennusta hyvin kokonaisvaltaisesti, antaen vinkkejä ravintoon, lepoon, treeniin ja koko kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

Olen nyt raskausviikolla 25 ja valmennus on kyllä osunut minun kohdallani oikein hyvään vaiheeseen raskautta. Pahoinvointini on alkanut hellittämään ja kykenen pikkuhiljaa kiinnittämään huomiota ruokavaliooni ja ateriarytmiini. Rajun pahoinvoinnin ja hyperemeesin aikana en pysty kiinnittämään huomiota siihen mitä syön, vaan syön sitä mitä tekee mieli ja minkä parhaiten saan alas. Paljon mietin syömisiäni myös sitä kautta mikä on helppo oksentaa ylös, niin karulta kuin se kuulostaakin. Ruokavalioni onkin välillä koostunut lähinnä appelsiinista, suklaasta ja actimel-jogurteista. Nyt olen pitempään voinut syödä myös oikeaa ruokaa, mutta aluksi söin lähinnä nuudeleita tai puuroja ihan muutamia lusikallisia kerralla. Edelleen kuitenkin aamuni alkaa aina actimel-jogurtilla ja appelsiinilla, kun ei muuta tee mieli. Koitankin seuraavaksi saada tähän jotain muutosta. Valmennuksessa minua on kannustettu tekemään pieniä muutoksia, vaatimaan itseltä vain pieniä asioita, jotka ovat toteutettaessa. Koitan siis olla syyllistämättä itseäni siitä, etten voi heti kerralla remontoida ruokavaliotani kuntoon. 

Viime raskaudessa hyperemeesiä ja ennenaikaisia supistuksia lukuunottamatta, minulla oli hyvin vähän fyysisiä vaivoja. Kärsin selkäkivuista ja liitoskivuista vasta ihan viimeiset raskausviikot ja muita vaivoja ei ollut oikeastaan ollenkaan. Nyt olen ikäväkseni huomannut, että tässä raskaudessa vaivoja on alkanut ilmetä jo varhain. Myös sellaisia, joita ei viimeksi ollut ollenkaan. Ajattelenkin, että ehkä tämän valmennuksen avulla saisin vaivat kuriin niin, ettei loppuraskauteni tule olemaan ihan tuskaista. 

Jo muutaman viikon ajan olen kärsinyt kovista alaselkäkivuista, etenkin nukkuessa. Olen ottanut töissä käyttöön nyt myös raskausajan tukivyön, joka helpottaa, mutta lisäksi tässä valmennuksessa on tullut hyviä harjoituksia selän kunnon ylläpitämiseksi, joita olen koittanut alkaa tekemään.



Valmennuksesta olen saanut hyviä vinkkejä myös lantionpohjalihasten treeniin. Kaikkihan varmasti tietävät, että niitä tulisi treenata etenkin raskausaikana, mutta kuinka moni tätä ohjetta noudattaa? Ei ainakaan Heini, joka esikoistaan odotti puolitoista vuotta sitten. Ajattelin tuolloin, että kun ei minua mikään vaivaa niin miksi minun pitäisi lihaksia harjoittaakaan - VIRHE! Nyt nimittäin vaivaa! Hyvin alusta asti tätä raskautta olen tosissani saanut jännittää lantionpohjalihaksia, etten pissi housuun aina aivastaessa. Todella tympeä vaiva. Olenkin nyt ottanut kaiken irti valmennuksesta tältä osin ja suosittelen lämpimästi muillekin. 

Mikäpä olisi parempi mahdollisuus verkkovalmennuksen aloittamiseen, kuin tämä vallitseva korona-tilanne ja kotona oleminen. Nyt siis kaikki muutkin raskaana olevat pääsette mukaan Nordic Fit Maman verkkovalmennukseen *tästä linkistä. Treenataan lantionpohjalihaksemme kuntoon yhdessä. Tai ehkäpä te saatte valmennuksesta jonkin muun vielä isomman hyödyn. Minä jatkan valmennusta vielä muutaman viikon ja tulen sitten kertomaan loppufiiliksiäni. 

Jo synnyttäneille äideille Nordic Fit Mama tarjoaa kaksi seuraavaa valmennusta, joihin voit ilmoittautua linkkien kautta: 


Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

<3 Heini


lauantai 11. huhtikuuta 2020

Meille tulee...

Kävin tosiaan hiljattain kauan odotetussa rakenneultrassa. Niinhän siinä sitten kävi, että juuri muutamia päiviä ennen meidän ultraa myös Terveystalo linjasi, ettei puoliso pääse ultraan mukaan tämän koronatilanteen takia. Ja juuri niin kuin aiemmassa postauksessani kirjoitin jo toisen odottajan kokemuksesta, ei myöskään meidän tilanteessa meitä informoitu mitenkään siitä, ettei puoliso enää olekaan tervetullut ultraan. Mielestäni todella huonoa palvelua Terveystalolta, mutta onneksi olin osannut tähän jo varautua. Ihana kätilö antoi myös soittaa videopuhelun miehelleni, joka pystyi tätä kautta osallistumaan ultraan.

Mun raskausoireet on ollu aika erilaiset mitä esikoisesta. Ainoana yhteisenä tekijänä kummassakin raskaudessa kuitenkin hyperemeesi. Olen aina halunnut ajatella, että ehkä kärsin hyperemeesistä vain tyttöraskauksissa ja jos saisin pojan, ei pahoinvointiakaan olisi. Ehkä juuri tästä syystä olen ollut aivan varma, että tämäkin lapsi on tyttö. Esikoisesta olin ihan varma, että tulossa on poika ja olin ostellut jo sinisiä vaatteita. Masussa kasvoi kuitenkin tyttövauva, jota oli hankala uskoa ennen kun hän syntyi. Niin vahva tuo poikafiilis oli ollut. 


Tällä kertaa kätilö tokaisi varmana, että ”hän on poika”. En ollut uskoa korviani ja pyysin häntä toistamaan sanomansa. Aika uskomaton fiilis. Jälleen kerran olin ihan väärässä. Minulta taitaa puuttua se kuuluisa äidin vaisto, jonka avulla toiset tuntuvat aina tietävän mitä sukupuolta tuleva lapsi on. Noh, onneksi meille poika on yhtä tervetullut kuin tyttökin ja tämä oli ihana uutinen. Meille tärkeintä on, että ultrassa kaikki näyttää hyvältä ja vauva terveeltä <3

Nyt siis totuttelemme ajatukseen siitä, että meistä tulee pojan vanhempia. Aika jännää, ihan uudenlaista ja samalla niin ihanaa <3 

Onko täällä muita, jotka ovat arvanneet vauvan sukupuolen ihan huti?

<3 Heini

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Koronan alle unohdettu varhaiskasvatus

Kuka on huolissaan koronasta? Osa on asiasta jo aivan paniikissa, kun taas osa vasta mietiskelee rauhassa ja seuraa tilanteen kehittymistä, mutta olen varma, että asia jollain tapaa mietityttää ihan jokaista! Vai olenko väärässä? En itse ole mielestäni asiaa hysterisoinut vielä kauheasti, vaikka se mietityttää jo aika paljonkin. En myöskään ole halunnut avata korona-aihetta blogissani aiemmin, sillä koen, että sitä tulee joka tuutista muutenkin ihan liikaa. Mutta nyt on minun aika avata suuni unohdetusta varhaiskasvatuksesta!


Suomessa on siirrytty tilanteeseen,  jossa ei ole ennen oltu. Iso osa ihmisistä tekee etätöitä kotona ja osa on ikävä kyllä jäänyt jo lomautetuksi tai työttömäksi tilanteen takia. Uudenmaan rajat on suljettu, Suomen rajat on suljettu, koulut on pääosin suljettu, liikkeitä suljetaan, kerhot ja harrastukset on peruttu tai osa siirretty toteutumaan etänä. Hoivakoteihin ei pääse enää vierailemaan lähteistensä luona, kuten ei myöskään sairaaloihin. Puolisot eivät pääse mukaan enää äitien ultriin ja äitiyspoliklinikka käynneille. Onneksi sentään toistaiseksi synnytykseen osallistuminen on vielä sallittua. Ollaan siis tilanteessa, jossa koko Suomi on sekaisin ja kieltämättä aika pelottavan tilanteen keskellä - tietäen, että pahin on vasta edessä. 

Kaikkien tiedossa on, että hoitoalan henkilökunta on nyt ylityöllistettyä ja äärimmäisen tärkeässä asemassa. Mielestäni onkin tärkeää, että heidän tärkeydestään nyt puhutaan ja heitä arvostetaan - viimeinkin! Tärkeässä roolissa on myös esimerkiksi poliisit sekä päivittäistavarakaupan ja logistiikka-alan työntekijät. Tiedotustilaisuuksissa olen kuullut nyt paljon ylistystä myös opettajia kohtaan, jotka hienosti toteuttavat etäkoulua tässä vaikeassa tilanteessa. On totta kai hienoa, että heille osoitetaan arvostusta, kuten myös muille nyt erittäin kriittistä työtä tekeville. Mutta KERTAAKAAN en ole kuullut minkäänlaista arvostusta tai edes mainintaa varhaiskasvattajia kohtaan. Siis meitä, jotka tällä hetkellä pidämme aikalailla koko paletin kasassa. Ei olisi poliiseja ja hoitajia, ellei heidän lapset pääsisi johonkin hoitoon. Kertoohan sekin aika paljon meidän tärkeydestämme, ettei päiväkoteja uskalleta sulkea, vaikka muuten on tehty radikaaleja ratkaisuja. Ja kun hallitus luettelee tiedotteissaan kriittisen alan työpaikkoja, ei varhaiskasvatusta tällöinkään aina mainita missään eikä koskaan. Olemme siis selvästikin hyvin tärkeässä roolissa, mutta meidät on silti unohdettu täysin. Ristiriitaista. 

Kuinka meidän turvallisuutemme tässä tilanteessa on huomioitu? Meillä ei ole suojavarusteita työssämme, kuten useimmilla hoitohenkilökuntaan kuuluvilla. Meillä ei ole mahdollisuutta pitää metrin turvaväliä asiakkaisiin, kuten postimiehillä, jotka tuovat lähetyksiä, joita ei tällä hetkellä tarvitse edes kuitata vastaanotetuksi tartuntariskin vuoksi. Meillä ei ole mahdollisuutta etätyöhön, eikä edes riskiryhmäläisille ole tarjota korvaavia työtehtäviä. Me emme voi sanoa lapselle, että "pysy vähän kauempana, älä tule lähemmäs, älä yski ruokaani äläkä varsinkaan aivastele päälleni".

Sen sijaan meille on annettu ohjeistus, että töihin on mentävä, vaikka perheestä muut olisivat karanteenissa, kunhan itse on oireeton. Ohjeistus, että lapset on otettava hoitoon, vaikka tämän vanhemmalla olisi todettu tartunta, kunhan lapsi on oireeton. Ohjeistus, että kaikki vanhemmat ovat oikeutettuja tuomaan lapsensa hoitoon, vaikka eivät kriittisellä alalla työskentelekään tai voisivat järjestää hoidon muutenkin (tämä ei ole suositeltavaa, mutta kuitenkin täysin oikeutettua). Kaiken tämän keskellä on päätetty, että vain harvat ihmiset testataan. Päiväkodit menevät karanteeniin vain, jos jollakin on testillä todettu tartunta ja sairaanhoitopiiri määrää päiväkodin karanteeniin. Kuinka moni lapsi tai työntekijä päiväkodista testataan jos oireita tulee? Tuskin kovinkaan montaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koronavirus pääsee leviämään päiväkodeissa hetkessä, jolloin sille altistuu kymmeniä ja kymmeniä henkilöitä. Ja sama tilanne käy kaikissa päiväkodeissa. Kukas sitten hoitaa poliisien ja hoitajien lapset? 

Onko siis väärin sanoa, että toimet koronan hillitsemiseksi mm. etätyön, rajojen sulkemisen ja muun liikkumisen rajoittamisen avulla ovat mielestäni melko turhia, kun päiväkodit jätetään aivan huomiotta ja ilman minkäänlaista turvaa ja suunnitelmaa. On hyvä, että muiden työntekoa turvataan etätyöllä tai suojavarusteilla ja pyritään näin minimoimaan riskit (näin ehdottomasti tulee toimia jatkossakin), mutta varhaiskasvatuksen kohdalla meidät syöstään suoraan koronan kitaan. Niin työntekijät kuin lapsetkin. Miten tartuntoja voidaan samaan aikaan ehkäistä lähes kaikin keinoin koko Suomessa, mutta sitten jätetään näin iso asia kuin varhaiskasvatus huomioimatta? Kohta ei ole kriittisen alan työntekijöitä, sillä korona leviää päiväkotien kautta vauhdilla myös heidän lapsilleen ja heille.

Me teemme työtämme viimeiseen asti rakkaudella, halaamme lapsia ja annamme heille sylin, kun he sitä tarvitsevat. Mutta en kiellä, etteikö minua hirvitä olla näin suojattomassa tilanteessa omalla työpaikallani, niin läheisessä kontaktissa lasten kanssa ja isojen lapsiryhmien keskellä. Meillä ei ole mahdollisuutta valita etätyötä eikä meillä ole mitään keinoja suojautua tartunnoilta. Pyydänkin, että hallitus vielä kerran miettisi, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä varhaiskasvattajien ja varhaiskasvatuksessa olevien lasten eteen? Kuinka meidän oloamme voidaan turvata? Vai onko meidät oikeasti unohdettu tässäkin tilanteessa?


Huomioithan, että tämä on vain yhden huolestuneen varhaiskasvattajan mielipidekirjoitus meidän asemastamme ja työoloistamme. Arvostan edelleen hurjasti muita etulinjassa työskenteleviä, eikä tämän kirjoituksen ole tarkoitus millään tavalla vähätellä heihin kohdistuvaa riskiä koronan osalta. 

<3 Heini

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Hei Terveystalo haloo??

Meillä on tällä viikolla kauan odotettu rakenneultra! Tämä koronatilanne vaikuttaa nyt kaikkeen ja on aiheuttanut myös meille huolen, pääseekö mieheni mukaan ultraan. Tuntuu älyttömän kurjalta jos ultra jää mieheltä välistä, puolisot kun muutenkin ovat raskaudesta niin ulkopuolisia naiseen verrattuna. Oulussa julkisella puolella on jo rajoitettu tukihenkilön osallistumista ultraan, mutta meidän ultramme  on Terveystalolla.


Tänään kuulin, että eräs samassa vaiheessa raskautta oleva oli miehensä kanssa mennyt Tampereen Tervesytaloon rakenneultraan. Hän oli yrittänyt etukäteen selvittää, pääseekö tukihenkilö ultraan, muttei löytänyt mainintaa asiasta mistään. Totta kai sitä sitten olettaa, ettei tukihenkilön läsnäoloa ole kielletty! Ultrahuoneen ovessa oli kuitenkin lappu, jossa tukihenkilön osallistuminen kiellettiin. Voi että minua kiukuttaa tämän ihmisen ja kaikkien muiden puolesta, jotka menevät innoissaan ja jännittyneenä yhdessä puolisonsa kanssa ultraan ja yhtäkkiä toisen tuleekin jäädä oven taakse. Ihan valtava pettymys! Ja monilla on taustalla myös huonoja kokemuksia ja pelkoja, jolloin tukihenkilön läsnäolo olisi äärimmäisen tärkeää tai siihen ihan oikeasti tulisi saada valmistautua henkisesti, että joutuukin pärjäämään yksin! Tai mitä jos ultrasta paljastuukin jotain ikävää, saako tukihenkilöä tuolloinkaan pyytää käytävästä tueksi? Onko tätä mietitty? Lapsella usein ok kaksi odottavaa vanhempaa ja mielestäni on väärin rajata toinen näin kylmästi ulos.

Ymmärrän kuitenkin, että rajoituksia tässä tilanteessa tehdään. Mutta, en kerrassaan ymmärrä sitä, ettei asioista tiedoteta ihmisiä vaan aiheutetaan tällaisia pettymyksiä! Koronatilanne on nyt muutenkin kaikille rankka. Tämä epävarmuus lähes kaikesta on nyt läsnä kaikkien elämässä ja sitä voisi pienillä asioilla yrittää edes lieventää. Kuinka iso vaiva olisi kirjoittaa vaikka punainen huomioteksti Terveystalon nettisivuille, ettei tukihenkilöä päästetä enää mukaan? Ei varmasti yhtä iso vaiva kuin se, että kymmenet ihmiset järjestävät itsensä töistä Terveystalolle ultran vuoksi, johon he eivät sitten pääsekään.

Minun oli pakko avautua aiheesta. Ärsyttää nyt niin kovasti kaikkien puolesta. Kauhea pelko ja ahdistus myös siitä, miten meidän käy, kun muutaman päivän päästä ultraan menemme. Voi olla, että kyseinen linjaus ei ole käytössä vielä kaikkialla. Ei kuitenkaan näköjään voi luottaa siihen, että asiasta tiedotetaan jos on tiedotettavaa :( 

Onko koronalla ollut vastaavia vaikutuksia teidän elämässänne? Onko se aiheuttanut teille isoja pettymyksiä?
Tsemppiä kaikille tähän rankkaan tilanteeseen!

<3 Heini

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Raskauteni pysäyttävin yö


Tällä viikolla koin jotain todella pelottavaa ja pysäyttävää. Juuri raskauteni puolivälissä. Minulla alkoi illalla verenvuoto, eikä sellaista ole koskaan ollut tässä eikä edellissäkään raskaudessa. Nopea googletus paljastaa, että verenvuoto voi olla aika tyypillistä alkuraskaudessa ja loppuraskaudessa, mutta entä keskiraskaus? Miksei keskiraskaudesta puhuta mitään? Muistan samalla, että mahaa on jomottanut oikeastaan koko päivän, enkä ole tajunnut huolestua. Hätä, paniikki, pakokauhu, pelko ja järjetön ahdistus valtaa minut välittömästi. Romahdan sänkyyn itkemään hysteerisesti ja kaikki synkimmätkin ajatukset valtaavat mieleni. Onneksi mieheni on tukenani ja antaa minun itkeä ja koittaa sopivasti rauhoitella. 

Olen varma, että raskaus oli nyt tässä. Ei tällainen vuoto ja kipu voi olla normaalia kun ei sitä ennenkään ole ollut. Mietin valmiiksi, kuinka koskaan tulen selviämään asiasta. Kunhan lopulta kykenen vähän rauhoittumaan, koitan miettiä ”järjellä” ja pohdin mitä mun tulisi tehdä. Raskausviikkoja on 2 liian vähän, jotta minut otettaisiin vastaan synnärille. Yöksi ei todellakaan kiinnosta lähteä istumaan päivystykseen, sieltähän saisi vähintäänkin koronan, noron ja influenssan kotiinviemisiksi. Sitä paitsi mitä se auttaisi, että valvoisin yön päivystyksessä kun eivät he voisi vauvaa pelastaa jos jokin olisi vialla. Päätän jäädä kotiin, mutta tuo yö on kauhea ja uneton. 

Aamulla menen avaamaan päiväkodin kuuden jälkeen. Tiesin, että avausvuoro on pakko hoitaa, mutta päätin sen jälkeen lähteä lääkäriin. Sain lääkäriajan onneksi heti yhdeksäksi ja mieheni pääse etätöistä tuekseni. Neuvolassa pääsemme terveydenhoitajan kanssa heti ultralla näkemään, että vauvalla on kaikki hyvin. Mikä syvä huojennus; siellä pienoinen meille vilkuttaa <3 Vuodon ja mahakivun vuoksi minun pitää kuitenkin odottaa päivystyslääkäriä tarkistamaan kohdunsuun tilanne. Onneksi sielläkin kaikki hyvin. Nyt olen muutaman päivän ollut sairaslomalla, ihan varalta, jotta tilanne rauhoittuu. Onneksi vuotoa ei ole enää ollut.



Nyt jälkikäteen mietin, onko minulla oikeus kirjoittaa tätä tekstiä, kun kaikki olikin vain hyvin. Kokemus oli kuitenkin hyvin pelottava, vaikka kestikin vain hetken ja haluan siksi purkaa sen tänne. Toivon myös, että mikäli joku muu joskus paniikissa googlettaa (tätähän ei ikinä pitäisi tehdä) yön pikkutunneilla keskiraskauden verenvuodosta, hän ehkä saisi toivoa tästä kirjoituksestani. Vuoto ei aina tarkoita että olisi jotain hätää. Hyvä on kuitenkin tarkistaa tilanne.

Onnekseni täällä siis kaikki hyvin. Ensi viikolla pääsemmekin rakenneultraan näkemään pientä tarkemmin <3 Ihanaa viikonloppua kaikille!

<3 Heini

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Raskauden puoliväli ja ByPinja-alekoodi

*Kaupallinen yhteistyö Perhekuplan ja ByPinjan kanssa.



Tänään raskauteni on puolivälissä, tuntuu ihan hullulta! Kun odotin esikoista, aika tuntui matelevan. Ehdin joka päivä lukea sovelluksista vauvan ”kuulumisia” ja odotin.. ja odotin. Nyt aika on vain hurahtanut. On todellakin eroa siinä odottaako lasta 24/7 sängyn pohjalla yksin hyperemeesin kourissa vai viettääkö päivät 1-vuotiaan kanssa ja käy vielä töissä lisäksi. Luen kyllä vauvan viikkokuulumiset, silloin kun ehdin, mutta aina en pysy edes mukana mikä raskausviikko on menossa. Ihanaa kun aika kuluu nyt nopeampaa ja pian saan jo pienokaisen syliini <3

Vauva on nyt alkanut potkimaan ja myllertämään mahassa paljon kovemmin kuin aiemmin. Miehenikin on onnistunut tuntemaan liikkeitä jo mahan päältä. Se on tärkeää, sillä raskaus alkaa nyt konkretisoitua miehellenikin paremmin. Toki myös vatsa on alkanut kasvaa ja tuo raskautta näkyviin päivittäin. Tässä vaiheessa alan todella nauttia raskaudesta, sillä alan tajuta että olen oikeasti raskaana. Vielä kun tuo pahoinvointi loppuisi kokonaan niin olisin tosi onnellinen!




Tämän ihanan silikonikorun on suunnitellut Perhekupla ja ByPinja yhteistyössä ja sen löydät ByPinjan Classic-mallistosta nimellä Lemon Bubble. Ihana kevään värinen asuste. Tämä koru sopii hyvin käytettäväksi jo nyt ilman vauvaa, mutta on aivan ihana ajatus, että pian sylissäni on pieni tuhisija, jonka pienet sormet oppivat tarrautumaan korun ympärille vaikkapa imetyshetkiemme aikana. Tällä hetkellä koru kiinnostaa kovasti esikoistani, vaikka en häntä enää imetäkään.

Perhekuplalla on ByPinjalle -15% alennuskoodi (Koodi: perhekupla). Jos siis kaipaat turvallisia ja kauniita koruja itsellesi tai lapsellesi, kannattaa napata koodi talteen ja käydä tsekkaamassa ByPinjan mallisto.





Aurinkoista päivää kaikille tämän korona-hulluuden keskelle!

<3 Heini


sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kuinka paljon ulkoilette lasten kanssa?


Olen huomannut ihan jo työni kautta, että on yllättävän paljon vanhempia, jotka eivät usein ulkoile lastensa kanssa. Saman havainnon olen nyt tehnyt reilu vuoden aikana, kun olen itse ollut äiti. Minua kiinnostaakin kuulla, kuinka paljon te ulkoilette lastenne kanssa ja mitä te ulkona teette?

Oli lapsi sitten minkä ikäinen tahansa, pidän itse ulkoilua hyvin tärkeänä osana lapsen päivää. Ulkoilulla on todettu olevan positiivisesti terveyteen vaikuttava merkitys, mutta lisäksi kannatan ulkoilua sen vuoksi, että hyvän ulkoilun jälkeen lapsi syö ja nukkuu paremmin. Ymmärrän, etteivät kaikki halua ulkoilla kovin huonolla säällä, eikä se ihan pienen kanssa ole edes kannattavaa. Mutta vaikka aikuisena et ulkoilusta piittaisikaan, pitäisi mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun kuitenkin tarjota lapselle. Ulkoilua voi toteuttaa juuri sillä tavalla, kun siellä itse parhaiten viihtyy. Ja jos lapsi ei alkuun viihdy ulkona, oppii hän varmasti siellä viihtymään kunhan saa siihen mahdollisuuden. Kuulen nimittäin usein, ettei lapsi tykkää olla ulkona, mutta kuinka voisi tykätä, jos ei ole oppinut siellä olemaan. 


Me ulkoilemme aika lailla säällä kuin säällä. Emme kuitenkaan kipeänä tai kovin flunssaisena, emmekä ihan kaatosateella. Olen oppinut päivittäiseen ulkoiluun itse jo lapsuudessa ja lisäksi työssäni käymme lasten kanssa ulkona joka päivä kahdesti. Täten se on luonnollista myös oman lapsen kanssa. En kuitenkaan sano, että aina lähtisin ulos kovin innoissani, enkä todellakaan aina jaksaisi ollenkaan. Lapsen vuoksi kuitenkin revin itseni ulos joka päivä, sekä aamulla että illalla. Ihan vauvana ulkoilu oli hankalaa, sillä Fiinu ei refluksinsa vuoksi voinut olla vaunuissa, eikä myöskään viihtynyt kantorepussa kovin hyvin. Kuitenkin puolivuotiaasta eteenpäin, kun Fiinu siirtyi vaunujen ratasosaan istumaan, aloimme ulkoilemaan kaksi kertaa päivässä. Aluksi vain lyhyitä aikoja sen mukaan miten Fiinu jaksoi. Nykyään ulkoilut 14kk ikäisen kanssa voivat kestää jo yli tunnin kerrallaan.


Fiinu on oppinut ulkoilemaan paljon ja kaipaa ulos jo itsekin. Yleensä hän raahaa ulkovaatteet olohuoneeseen jo aamutuimaan eikä malttaisi odottaa ulospääsyä. Aikaisemmin ulkoilumme olivat hyvin vaunulenkki painotteisia, kun Fiinu ei ulkona vielä itse kävellyt. Usein vaunuilimme puistoon kiikkumaan ja takaisin. Fiinu viihtyi hyvin katsellen koiria ja ohi ajavia autoja ja traktoreita. Kun maassa on ollut lunta, olemme käyneet paljon pulkalla puistossa tai muuten vain kävelyllä. Mieheni käy paljon pulkkamäessä Fiinun kanssa, hän viihtyy paremmin siellä. Fiinu on oppinut tykkäämään pulkkailusta paljon, kuten myös vaunuilusta vaikka ei aluksi välittänyt ollenkaan. Uskallan siis rohkaista teitä vain jatkamaan kokeilua, kyllä lapsenne oppii viihtymään! 

Nykyään tämä äiti nauttii ulkoilusta ihan eri tavalla, kun emme enää vaunuile samaa puiston ja kodin väliä vaan tutustumme kotimme ympäristöön kävelemällä. Fiinu on nyt innostunut ulkona kävelemään ja tutkimaan paikkoja itse. Ihan kivaa vaihtelua äidillekin. Välillä lumen syönti vie voiton ja joudumme lopulta tulemaan sisälle kun hän ei millään lopettaisi lumen syöntiä ja saa kiellettäessä lopulta raivarit. Ulkoilemme edelleen aika lailla Fiinun ehdoin. Sen aikaa kun hän viihtyy.


Älkää ymmärtäkö minua väärin. En missään nimessä halua syyllistää vanhempia, jotka eivät ulkoile niin paljoa. Kaikilla on omat elämäntilanteensa ja omat syynsä. Haluan kuitenkin rohkaista ja suositella kaikille, että ulkoilkaa lastenne kanssa! Keksikää, kuinka viihtyisitte ulkona itsekin! Oli se sitten pulkkamäessä, puistossa, lenkillä, metsässä tai mitä tahansa. <3

Ihanaa ulkoiluilmaa sunnuntaille kaikille! 

<3 Heini


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kuinka valmistautua pidempään automatkaan taaperon kanssa?


Meillä oli pitkä viikonloppu, kun sain olla perjantain vapaalla töistä. Olenkin uskotellut itselleni, että meillä on nyt hiihtoloma! Mieshän onkin vielä isyysvapailla, joten olemme tosissaan koko perhe olleet vapaalla kokonaiset kolme päivää <3

Päätimmekin lähteä mökille, jossa emme ole päässeet käymään sitten Fiinun syntymän. Aluksi ajatuskin yli kolmen tunnin ajomatkasta itkuisen refluksivauvan kanssa tuntui ylitsepääsemättömältä. Ja oikeastaan vasta nyt tuntui siltä, että matka viimein voisi onnistua tämän yksivuotiaan kanssa. Ja kun siihen kerrankin oli mahdollisuus, että pääsimme lähtemään jo perjantaina aamupäivästä ajamaan, niin tämä tilaisuus oli pakko hyödyntää. Nauroinkin kaverilleni, että mikäli matka on kauhea katastrofi, jäämme vain mökille emmekä tule kotiin ollenkaan, eihän siinä sen kummempaa.


Kuinka sitten valmistauduimme yli kolmen tunnin automatkaan?

Fiinuhan ei koskaan ole viihtynyt autossa, joten tiesin, että matkaan ja viihdytyskeinoihin on varauduttava todella! Ensimmäisenä vaihdoimme mieheni autoon minun autosta Britax Dualfix- turvaistuimen, sillä sitä saa kallistettua ajon aikana hieman makaavampaan asentoon. Ajattelin, että jos saisin Fiinun nukkumaan autossa päiväunet, olisi hänen selälle hieman kevyempää kun ei tarvitsisi olla ihan niin pystyssä asennossa. Vaikka toki muuten pystymmässä jo matkustaakin ihan turvallisuussyistä. Mukana oli myös kasa vilttejä, joilla pystyi tarvittaessa peittämään ikkunoita tai laittamaan Fiinun päälle peitoksi.

Lisäksi varauduin matkaan isolla kassillisella leluja ja kirjoja. Fiinu rakastaa kirjoja, joten niiden parissa saa kulumaan ainakin muutaman minuutin. Myös Fiinun lempparikoirat on oltava mukana. Ne voi kurkata istuimen takaa ja alta huikaten ”kukkuu”, ja Fiinu nauraa katketakseen - ihan parasta! Parhaimpana leluna taitaa kuitenkin olla tyhjä vessapaperirulla ja pillejä joita työntää sen läpi. En tiedä muiden lapsista, mutta Fiinusta on ihan älyttömän mahtavaa työntää pillejä tai palikoita jostain läpi ja katsoa, kuinka ne tippuvat maahan, tai no tässä tapauksessa syliin. Ja onhan meillä mukana myös mittanauha, sillä voi mitata sormia ja nenää, tai sitä voi ripustaa kaulaan kuten kaulakorua. Onko muiden lapsilla tällaisia lempparileikkejä tavaroiden kanssa, jotka eivät ole edes oikeita leluja?


Kummallakin matkalla pysähdyimme kerran, jotta Fiinu pääsi syömään ja jaloittelemaan vähän pidemmäksi aikaa. Mökkimatkallamme ei montaa huoltoasemaa ole, mutta huomasimme, että ne muutamat kuitenkin osuvat aika sopivaan väliin matkaa, näin taaperon kanssa matkustaessa. Matkoilla kesti 4-4,5h pysähdyksineen, johon olimme oikein tyytyväisiä. Kiirettä ei pidetty.

Automatkat menivät meillä niin älyttömän hyvin, että rohkaistumme ehdottomasti lähtemään reissuun uudelleen. Näitä positiivisia kokemuksia tarvii välillä, jotta muistaa pienen kasvavan ja uusien asioiden jo onnistuvan. Muistan, kun odotin Fiinua ja yksi isoin asia mitä tulevalta perhe-elämältä odotin oli yhteiset lomareissut. Tulemme reissaamaan vielä paljon <3



<3 Heini

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Miltä hyperemeesiraskaus tuntuu


Useimmiten raskaudesta ollaan todella onnellisia, sitä hehkutetaan ja siitä nautitaan. Ei toki aina. Tilanteita on yhtä paljon kuin raskauksiakin. Haluaisin avata teille omia ajatuksiani alkuraskauden ajoilta. Minun ensimmäinen raskauteni oli äärimmäisen rankka hyperemeesiraskaus, josta tuolloin kirjoitinkin tänne blogiin ja sen postauksen löydät täältä. Nyt odotan toista lastani <3

Pitkään mietin, milloin olisi sopiva aika raskautua uudestaan, että mitä jos hyperemeesi uusiutuu (todennäköisyys tälle on suuri). Tulimme mieheni kanssa kuitenkin tulokseen, ettei rajulle raskauspahoinvoinnille ole koskaan sopivaa hetkeä. Nyt esikoisen ollessa vasta vuoden, on todella hankalaa kun ei hän vielä ymmärtäisi mikä äidillä on ja taas isomman lapsen kanssa on ikävää, kuinka vahvat muistikuvat lapselle jää äidin sairaudesta. Niin, hyperemeesihän todella on sairaus, eikä millään tavalla normaali raskauteen kuuluva olotila. 

Olin aina toivonut lapsia pienellä ikäerolla ja tämä toiveeni toteutui, kun tein positiivisen raskaustestin esikoisen ollessa vain 10,5kk. Testin jälkeen olin tietenkin onnellinen raskaudesta, mutta koitin käyttää aikani valmistautumiseen, sillä tiesin että hyperemeesi voi pian nostaa päätään. Pesin kaikki pyykit, pakkasin muuttolaatikoita tulevaa muuttoa varten, siivosin minkä ehdin. Sillä hyperemeesin ollessa pahana sitä ei kykene todellakaan mihinkään! 


Ja niinhän siinä sitten kävi, että 1,5 viikkoa positiivisen raskaustestin jälkeen pahoinvointi alkoi. Se alkoi välittömästi äärimmäisen rajuna hyperemeesinä. Sitä en ollut odottanut, sillä esikoisesta pahoinvointi voimistui pikkuhiljaa ja vasta ensimmäisten viikkojen jälkeen se yltyi koko elämää rajoittavaksi hyperemeesiksi. Tällä kertaa oksensin heti ensimmäisenä päivänä 11 kertaa, minkä vuoksi luulinkin tulleeni mahatautiin ja eristäydyin muusta perheestä pariksi päiväksi kokonaan, ennen kuin tajusin kyseessä olevan hyperemeesi! Ensimmäiset viikot sitten makasin sängyssä sankon kanssa 24/7. Olin täysin kykenemätön tekemään mitään oman pienen lapseni kanssa, mikä hirvitti valtavasti. Äitini tuli meille heti aamulla ja oli meillä siihen asti kun mieheni tuli töistä kotiin. Yhtäkään hetkeä en voinut yksin viettää lapseni kanssa. Moni voi ehkä kuvitella miltä se tuntuu. Ja arvata saattaa, kuinka Fiinu tähän reagoi: ei kovin hyvin. Tuntui todella pahalta kun näin häntä vain sen hetken kun hän kävi köllöttämässä vieressäni sängyssä. Fiinu oppi pelkäämään oksentamistani ja sitä mustaa sankoa, mihin näki minun kahdesti oksentavan. Hän itki tuolloin paniikissa vieressä ja minä itkin ja oksensin. Fiinu pelkää edelleen kuukausien jälkeenkin, kun joku yskii kovasti, mutta ei onneksi enää itke. 

Hyperemeesin paluu romautti minut täysin. Olin yrittänyt olla optimistinen ja ajatella, että ehkä saisin nyt helpomman raskauden, kun edellinen oli niin rankka. En millään jaksanut uskoa, että sama paska osuisi mun kohdalle uudestaan, tuntuuhan se ihan kohtuuttomalta. Kirjoitin tuolloin ajatuksiani ylös. Ajatukset olivat välillä todella synkkiä, eikä raskaudesta voinut iloita ollenkaan.

Tuntui niin pahalta, että asia, minkä olisi pitänyt olla maailman iloisin, tuotti minulle niin suurta tuskaa, ahdistusta ja surua. Syytin itseäni siitä, kuinka traumatisoin lapseni pahoinvoinnilla, kuinka hän ei saa nyt äidin huomiota ollenkaan ja kuinka hänen turvallisuutensa järkkyy. Syytin itseäni siitä, kuinka itsekäs olin halutessani toisen lapsen, vaikka minulla oli jo yksi täydellinen lapsi. Mietin, kuinka ikäviä seurauksia raskausajallani voi olla Fiinulle. Mietin, kuinka pilaan hänet sillä kun annan hänen katsoa liikaa lastenohjelmia jo alle vuodenikäisenä, kun se nyt vain oli ainut keino minulle pärjätä hänen kanssaan hetki yksin. Tuntui itsekkäältä, että rajoitin muiden elämää kun he joutuivat huolehtimaan lapsestani kun en itse siihen kyennyt, vaikka itse he apua tarjosivat. Kun ajatukset olivat kaikkein synkimmillään, mietin tosissani jopa sitä, oliko minulla muita mahdollisuuksia kuin raskauden keskeyttäminen. Koin olevani niin itsekäs sen vuoksi, kun halusin tätä toista lasta niin kovasti. Päiväni kuluivat todella synkissä ajatuksissa ja itkin todella paljon. Tällaiset ajatukset eivät todellakaan saisi varjostaa odottamisen onnea ja hehkua!


Sitten tapahtui täyskäänne. Neuvolasta sain nopeasti jatkuvan lähetteeen tiputukseen. Viime raskaudesta kävinkin tiputuksessa todella paljon, sillä se oli ainoa mikä hetkellisesti auttoi olooni. Tällä kertaa minulle kuitenkin määrättiin myös pahoinvointilääkkeitä, joita en viime raskaudessa saanut. Syynä nyt oli se, että minulla oli alle vuoden ikäinen lapsi, josta minun pitäisi kyetä huolehtimaan. Hyperemeesiin eivät lääkkeet aina auta ollenkaan. Halusin kuitenkin kokeilla ja olin todella onnekas. Niiden avulla selvisin pikkuhiljaa arkeen takaisin. Aikaa se vei, olin niin heikossa kunnossa aluksi, mutta päivä päivältä kykenin olemaan taas enemmän äiti Fiinulle. Otin lääkettä kolmesti päivässä. Aamut ja yöt olivat aluksi silti aika hankalia, mutta iltapäivät jo selvisin. Nyt helmikuussa olen päässyt lähes kokonaan eroon yölääkkeestä ja aamutkin ovat tosissaan helpottaneet niin kovasti, että selvisin töihin, johon en olisi koskaan kyennyt edellisessä raskaudessa.

Oksennan edelleen ja pahoinvointi on läsnä, mutta se ei rajoita elämääni nyt kokonaisvaltaisesti ja olen pikkuhiljaa alkanut nauttimaan raskaudesta. Yksi päivä työmatkalla oksensin itseni päälle autossa, mutta tuostakin selvisin. Oksennusämpäri on tuosta asti kulkenut vieressäni aina kun ajan autolla johonkin ja se on pelastanut monta tilannetta. Osaan verrata pahoinvointia siihen kokonaisvaltaiseen hypermeesiin, josta olen kärsinyt, ettei tämä nykyinen tilanne tunnu enää ollenkaan hankalalta. Hoidan vaan oksentamisen alta pois ja jatkan tekemisiäni. Elämä todellakin on alkanut helpottamaan. Totta kai toivon, että pahoinvointi väistyisi pian kokonaan, kun viikkojakin jo 17. Se on selvästi kuitenkin jo helpompaa mitä Fiinun raskaudesta tässä vaiheessa oli, joten uskallan toivoa. 


Haluan tsempata teitä kaikkia, jotka kärsitte hyperemeesistä tai muuten rajusta pahoinvoinnista. Haluan lähettää teille kultaisia positiivisia ajatuksia synkkiin vaikeisiin hetkiin. Te selviätte, te olette vahvoja ja te olette juuri täydellisiä äitejä teidän omille lapsille. Kaikki ajatukset on sallittu, mutta on tärkeää puhua niistä ääneen, ettei vaivu liikaa synkkyyteen. Muistakaa pyytää apua, itselleni se on äärimmäisen hankalaa, mutta opettelen koko ajan. 

Ihanaa aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille!

<3 Heini

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Baby Number Two


Nyt se on aika julkistaa tännekin. Perheemme kasvaa toisella lapsella, kun Fiinusta tulee isosisko elokuun alussa. Olisin halunnut kertoa tämän ilouutisen jo viikkoja sitten, mutta ensin asia oli kerrottava sukulaisille ja ystäville. Olemme niin onnellisia, että kyllähän tätä olisi mielellään heti hehkuttanut. Nyt kuitenkin voin hehkuttaa ja takaankin, että raskausjuttuja tulee riittämään aina vauvan syntymään asti, olkaa siis valmiina!


Minulla alkoi juuri 16. raskausviikko, joten olen jo ihan hyvällä matkalla kohti raskauden puoliväliä. En malta odottaa sitä, että maha alkaa näkymään selkeästi tämän nykyisen lihoneen olemuksen sijaan, enkä sitä, että saamme rakenneultrassa sukupuolen selville (tällä hetkellä mulla on ihan tyttöfiilis). Odotan myös älyttömästi niitä ensimmäisiä liikkeitä, jotka viime raskaudessa aloin tuntemaan juuri tällä viikolla! Hassua, kuinka innoissaan sitä onkaan ja kuinka jännittyneenä kaikkea odotan, vaikka vasta reilu vuosi sittenhän minä viimeksi olin raskaana. Onneksi sitä osaa nauttia tästä taas uudelleen <3


Kun vauva syntyy, tulee hänelle ja Fiinulle ikäeroa vähän yli 1,5 vuotta. En pitänyt raskautumista mitenkään itsestään selvyytenä ja olemmekin todella onnellisia, että lapsillemme tulisi juuri toivomamme ihanteellinen ikäero. Toivon, että näistä kahdesta kasvaa luja, rakastava sisaruskaksikko!

<3 Heini

lauantai 8. helmikuuta 2020

Ensimmäinen viikko uutta arkea


Ensimmäinen työviikko takana. Onhan ollut melkoinen viikko. Opettelussa on edelleen, missä välissä käymme kaupassa ja teemme ruoan, tai tehdään muutenkaan yhtään mitään. Haluamme nimittäin antaa itsestämme Fiinulle 110% läsnäolon, kun hän näkee meitä vain muutaman tunnin päivässä arkena. Onhan tämä hurja muutos. Töissä sen sijaan kaikki tuntuu tulevan vanhasta muistista ja töihinpaluu sinänsä sujunut tosi hyvin.

Itse olen kaikenlisäksi ollut koko viikon puolikuntoisena flunssasta, joten energiaa ei ole töiden lisäksi jäänyt mihinkään. Iltaisin olen kaatunut sänkyyn samaan aikaan tytön kanssa ja silti olen tästä viikosta aivan poikki.


Fiinukin alkanut tällä viikolla nukkumaan pidempiä päiväunia, vaikka on aina ollut niin huono nukkumaan. Eli ehkä hänkin on uudesta arjesta väsynyt, vaikka muuten onkin ottanut muutoksen vastaan äärettömän hyvin. Fiinun kiukuttelu ja eroahdistus on jopa vähentynyt tällä viikolla! Ehkä tämä muutos voi meille olla siis myös hyväksi. Iso etu meille tässä on se, ettei Fiinu tosiaan aloittanut päivähoitoa, vaan pääsi hoitoon tuttuun ja turvalliseen mummilaan <3 Tässä näittekin muutaman kuvan Fiinun viikosta mummilassa.

Kuinka teillä on uusi arki sujunut töihinpaluun myötä? Me vielä jatkamme tätä arjen ja töiden yhteensovittamisen opettelua :)

<3 Heini

lauantai 1. helmikuuta 2020

Ensimmäinen pöpö rantautui meillekin


Mun piti tänään kirjoittaa teille kuinka vietimme ikimuistoista viimeistä virallista vapaapäivää eilen, ennen mun töihinpaluuta maanantaina. Torstai-iltana meidän tirpalle kuitenki nousi kova kuume ja meidän yksivuotias onkin nyt sairaan ensimmäistä kertaa elämässään. Kuume nousee aina yli 39 asteen, mutta onneksi muuten on jaksanut olla virkeänä.


Olen ennen vain voinut kuvitella äitien huolen, kun oma lapsi sairastaa, mutta nyt olen kokenut sen itsekin. Ei tosiaan tule itsellä nukkumisesta mitään, kun sydän särkyy huolesta  toisen hengitystä kuunnellessa  ja kuumetta seuratessa. Onko tuttua? Toivottavasti tämä tauti selätetään pian ja se ei tartu minuun ja mieheeni. En haluaisi olla heti ensimmäisenä työpäivänäni sairaslomalla.

Ihanaa parempaa viikonloppua teille muille! Pysykäähän terveenä, nyt näkyy olevan kaikki taudit liikkeellä.

<3 Heini

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Viimeinen kotiäitiviikko

Me ollaan viikon aikana nukuttu jo useaan kertaan yhdessä päikkärit pikkulikan kanssa. Yleensä en koskaan nuku, vaan yritän syödä ja muuten olla tehokas päiväunien aikana, kun se nyt on päivän ainoa oma hetki. Nyt kuitenkin viikko sitten havahduin siihen, että on aika pysähtyä ja nauttia ihan täysillä näistä päivistä kotona tän pienen kanssa. Nukutaan yhdessä jos siltä tuntuu. Ja mikäs sen ihanampaa kun pieni tuhisija kainalossa <3  


Minulla on nimittäin viimeinen viikko kotona, ennen töihin paluuta. Fiinu aloittaa maanantaina hoidon mummilassa. Taas yksi todella iso, merkittävä ja haikea muutos meidän elämässä. Tällä hetkellä odotan ensi viikkoa hyvin kauhun sekaisin tuntein, mutta jospa siitä oman elämän takaisin saamisesta osaisi pian myös nauttia. Nyt kuitenkin käperryn vielä tytön viereen parina päivänä ja ollaan vain <3

<3 Heini

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Yksivuotiaan karkkipäivä

* Kaupallinen yhteistyö Raikastamon ja Perhekuplan kanssa.


Raikastamolta on juuri tullut myyntiin täysin uusi tuote, nimittäin Namiset. Nämä ovat ilman lisättyä sokeria valmistettuja lisä- ja säilöntäaineettomia luomumakeisia, jotka sopivat perheen pienimmillekin. Makuja on kaksi: mansikka-banaani sekä mango-passion-banaani. Namiset löydät kauppojen karkkihyllyltä. 


Saimme testiin näitä ihania Namisia, jotka olivat kyllä itselleni todella positiivinen yllätys. Näitä popsii kyllä ihan aikuinenkin. Ajattelin Namisia pienemmiksi, kuin ne todellisuudessa olivat, joten mietinkin ensin, osaakohan yksivuotiaani niitä syödä. Myös kova ulkokuori ensivaikutelmalta säikäytti minut, mutta huoleni olivat turhia. Fiinu popsi herkkuja kuin olisi saanut niitä aiemminkin. Lisäksi Namiset sulavat suussa välittömästi eikä niihin kyllä voi tukehtua. Fiinu on aina ollut huono sormiruokailemaan, minkä vuoksi siis ensin olin varuillani, mutta näitä hän osasi syödä kuin vanha tekijä. Kaiken lisäksi Fiinun mielipide Namisista tuli kyllä hyvin selväksi ja nämä olivat hänestä herkkua. Fiinu istui aloillaan varmaan pisimmän ajan elämässään, aina niin kauan, että pussi oli tyhjä. Ja lisää olisi pitänyt saada. Nämä menevät meillä ehdottomasti jatkoon. 



Minusta onkin aivan ihana ajatus, että voimme alkaa viettämään karkkipäivää Fiinun kanssa, vaikka joka lauantai. Eihän yksivuotias toki karkkipäivää vielä kaipaisi, mutta minusta on ihana idea, että sellaisen voi nyt pitää, antamatta lapselle vielä varsinaisia karkkeja ja sokeria. Ja nyt Fiinulle on omia herkkuja, eikä hänen tarvitse yrittää päästä osingoille äidin ja isin herkuista. Kerrassaan loistava tuote siis nämä Namiset. 

Oletteko te jo kokeilleet Namisia? Mitä piditte?



<3 Heini

tiistai 14. tammikuuta 2020

Vauvasta kasvoi taapero




Viime viikonloppu juhlittiin neidin 1-vuotis synttäreitä. Minun vauvasta kasvoi taapero. Tuo päivä herätti minussa suuria ja hyvin ristiriitaisia tunteita. On ihanaa nähdä kun vauva kasvaa, kehittyy, oppii uutta ja muuttuu päivä päivä päivältä isommaksi ja itsenäisemmäksi. Mutta, onhan se haikeaa, napanuora venyy ja paukkuu samaa vauhtia ja minulla ei enää ole vauvaa. Onneksi vielä hetken minulla on kuitenkin hyvin pieni tyttö, joka tarvitsee äitiä vielä paljon. Ja onneksi muutenkin äidille on tarvetta vielä pitkään.



Minulla ei siis ole enää vauvaa. Minulla on taapero. 1 vuotias pieni taapero. Olen nyt ollut äiti yhden kokonaisen vuoden ajan. Tuohon vuoteen on mahtunut niin paljon tunteita ja rakkautta, niin paljon kasvua, oppimista ja ihmeteltävää, meille kummallekin. Heittämällä elämäni paras vuosi. <3


Millaisia tunteita vauvavuoden päättyminen on teissä herättänyt? :)



<3 Heini