Isänpäiväonnea ja -perinteitä

*Tuote saatu PikkuPastellilta Tänään monissa kodeissa on vietetty isänpäivää. Kaikki eivät sitä ikävä kyllä pääse viettämään vaikka...

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

5 vinkkiä Grand Canyonille


Viime viikkoina niin Facebook, Snapchat, kuin Instagramkin ovat toistuvasti muistutelleet minua vuoden takaisista muistoista, jolloin olimme roadtripillä Yhdysvalloissa. Täytyy sanoa, että tällainen muistuttelu saa matkakuumeeni taas nousemaan pilviin, joten ajattelin laittaa vahingon kiertämään ja fiilistellä vuoden takaista visiittiä Grand Canyonilla kertoen samalla parhaimmat vinkkini kanjonivierailulle.


Grand Canyon oli upea kokemus - yksi huikeimmista elämässäni! En voi muuta kuin suositella sitä kaikille. Nuo kaksi päivää sisälsivät hurjasti kävelyä ja jalkojen päällä oloa. Välillä hyppäsimme ilmaisen kanjonin reunaa kiertävän bussin kyytiin, jotta maisema vaihtui nopeammin. Kanjonin reunalla oli paljon eri näköalapaikkoja, joihin pysähdyimme aina kuvailemaan. Osalle seurueestamme kanjonilla riitti lyhyempi vierailu ja he kokivat jo muutaman näköalapysäkin jälkeen nähneensä paikan. Itse koin taas jokaisen näköalapaikan tarjoavan jotain uutta ja enimmäkseen halusinkin kävellä näköalapaikkojen välit, sillä maisemat olivat vaan niin upeita. Olin itseasiassa yllättynyt, kuinka kovasti Grand Canyonin vierailusta nautinkaan. Olin ajatellut, että siellä vain on joku kielekkeen reuna, missä käydään kanjoni vilkaisemassa, mutta ei - kyllä itselleni vaan riitti ihmeteltävää lähes kahdeksi päiväksi! Ja olisin kyllä ihmetellyt pitempäänkin, jos aikaa olisi ollut. 


Olen listannut tähän parhaimmat vinkkini Grand Canyonille matkaavalle:

1. Näköalapaikat autolla tai bussin kyydissä
Grand Canyonin varrella on näköalapaikkoja niin Utahin, kuin Arizonan puolella. Arizonan puoli, jossa mekin olimme, on suositumpi ja siellä on luonnollisesti myös enemmän kävijöitä. Vaikka vierailime kanjonilla sesonkiajan ulkopuolella, näkyi ruuhka selvästi mm. vessajonoissa. Kansallispuiston alueelle mentäessä siitä peritään maksu, joka ei kuitenkaan ollut iso ja lippu oli voimassa viikon. Osalle näköalapaikoista pääsee omalla autolla, mutta upeimmat näköalat avautuvat kansallispuiston "suljetulla" alueella, johon pääsee vain kävelemällä tai ilmaisen kanjonibussin kyydissä. Busseja on useita, jotka ajavat eri reittejä, joten kannattaa tutustua etukäteen mitkä näköalapaikoista kiinnostaa. Ota huomioon, ettei kaikkia ehdi kiertämään edes kahdessa päivässä. Suosittelen ehdottomasti myös kävelemään joidenkin näköalapaikkojen välejä, sillä silloin maisemista saa paljon enemmän irti. Joidenkin näköalapaikkojen välissä kulkee asfaltoidut hyvät kävelytiet, mutta joidenkin välillä vaan polkuja (jotka kuitenkin hyviä nekin). Me törmäsimme kävellessämme myös komeaan paikalliseen hirveä muistuttavaan eläimeen, jota kutsutaan nimellä elk




2. Pukeutuminen ja varustus
Vaikka päätyisit ajelemaan näköalapaikoille vain autolla ja busseilla, tulee päivän aikana oltua jalkojen päällä paljon, joten muista hyvät kengät! Ota selkään reppu, jota jaksat kantaa ja pakkaa reppuun vähän lämpimämpää/kevyempää vaatetta. Kesällä Grand Canyon on tosi kuuma paikka, mutta meidän vierailumme ajoittui maaliskuun lopulle. Lämmintä oli vain muutama aste, mutta aurinko poltti silti kuumasti ja välillä oli vähennettävä reilusti vaatetta, kunnes taas täytyi pukea ne takaisin. Poltin kuitenkin kasvoni auringossa, joten muista myös aurinkorasva vaikka lämpötila tosiaan olisikin vain muutaman asteen plussalla. Reppuun on hyvä ottaa mukaan myös vesipullot ja evästä, sillä kaikki maksaa kansallispuiston alueella paljon. Vesipisteitä reitin varrella oli useita, joista pullon sai aina täytettyä. Mikäli kuvaat puhelimella, kannattaa varata mukaan myös varavirtalähde, jottei virta lopu kesken kaiken. 


3. Auringonlasku
Kuten moni muukin, myös minä haaveilin kuvaavani Grand Canyonin auringonlaskun. Otin etukäteen selvää, monelta aurinko laskee, mutta myöhästyin silti muutaman minuutin. Ja se muutama minuutti on ratkaiseva kanjonilla, sillä kun aurinko laskee, tulee pimeä kertaheitolla. Tämä jäi harmittamaan minua, sillä missasin sen odottamani auringonlaskun. Ole siis ajoissa, jos haaveilet näkeväsi sen!



4. Lasten turvallisuus
Grand Canyonilla näki paljon lapsiperheitä. Mieti kuitenkin kahdesti, ennen kuin lähdet kanjonille perhelomalle. Itselläni ei lasta ollut vielä tuolloin, mutta kiinnitin huomiota lasten turvallisuuteen kanjonin reunoilla. Kaiteita ei ollut lähes missään. Ei edes silloin, kun reunalta oli pystysuora pudotus kanjonin pohjalle. Sydän pamppaillen katsoin kuinka jotkut vanhemmat päästivät pienet lapsensa urkkimaan kanjonin reunalle. Eli jos menisin Grand Canyonille lasten kanssa, pitäisin heidät joko visusti rattaissa tai sitten odottaisin, että he ovat niin vanhoja, ettei tippumisvaaraa enää olisi. Kannattaa siis huomioida kaiteiden puuttuminen lasten kanssa matkustaessa. 



5. Majoitus
Arizonan puolella vierailijoiden keskuksena on Grand Canyon Village, josta löytyy useita majoitusvaihtoehtoja. Voit siis yöpyä ihan kanjonin reunalla. Nämä majoitukset ovat kuitenkin melko tyyriitä ja me säästimme lompakkoamme yöpymällä Tusayanissa, josta on noin vartin matka Villageen. Tämän välin voi ajaa omalla autolla, tai hypätä bussin kyytiin. Tusayanissa majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita on useita, mutta hintaa näilläkin on tasoonsa nähden aivan liikaa. Ymmärtäähän sen kuitenkin, sillä majoitus on niin lähellä kanjonia. Tusayan oli meille hyvä vaihtoehto, sillä aikaa ei kulunut kohtuuttomasti matkoihin ja jäi enempi aikaa kanjonin ihasteluun :)


Toivottavasti kokemuksistani ja vinkeistäni on teille jotain hyötyä. Vastaan mielelläni, jos haluat tietää jotain lisää :) Hyvien lomien fiilistely näin jälkikäteenkin on aina mukavaa!


<3 Heini



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti