Isänpäiväonnea ja -perinteitä

*Tuote saatu PikkuPastellilta Tänään monissa kodeissa on vietetty isänpäivää. Kaikki eivät sitä ikävä kyllä pääse viettämään vaikka...

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Prinsessamme sai nimen


Meidän prinsessa sai nimekseen Fiinu <3 Tämä nimi on meillä ollut mielessä jo vuosia, mutta silti pähkäilimme hetken vauvan synnyttyä ennen kuin löimme sen lukkoon. "Näyttääkö vauva nyt varmasti Fiinulta?!" Nimi on erikoisempi ja mietimme myös mitä tyttö vanhempana siitä tykkää. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että parinkymmenen vuoden päästä on Suomi täynnä mitä erikoisempia nimiä, joten Fiinu sopii nimeksi varmasti silloinkin.

Me rakastuimme Fiinun nimeen etenkin sen harvinaisuuden vuoksi, sillä lastentarhanopena halusin nimen, jota ei hoitolapsillani ole ollut. Voin kertoa, ettei ole ihan helppo tehtävä! Harvinaisuudestaan huolimatta Fiinu ei ole mikään uusi nimi, vaan jo satoja vuosia vanha, välillä lähes unohtunut nimi. Onkin hauskaa, että 90 vuotias mummoni muistaa lapsuudestaan Fiinu-mummoja.
 

Ristiäiset sujuivat hienosti. Temperamenttinen ja helposti kyllästyvä, hieman itkuinen vauvamme suoriutui päivästä paljon paremmin kuin olimme osanneet odottaa. Tyttö sai itselleen ihanat kummit ja nyt hänellä on vihdoin virallisesti nimi. Virallisen osuuden jälkeen vaihdoimme kastemekon tähän Dollyn hameeseen, johon olen aivan rakastunut. Tämän pitäisi sopia päälle tulevissakin juhlissa, sillä vyötärönympärystä saa kasvatettua.


Älkää stressatko lapsenne nimeä liikaa. Tiedätte kyllä itse, mikä nimi vauvallenne sopii parhaiten, ettekä varmasti kadu päätöstänne myöhemmin!

<3 Heini

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Nimipohdintaa


Tähän astisen äitiyden suurimmaksi haasteeksi on kyllä osoittautunut nimen päättäminen vauvalle... siis ihan valtava vastuu, joka vaikuttaa suuresti pikkuisen elämään! Niin monta mietittävää asiaa. Tuleeko nimiä kaksi vaiko kolme? Annammeko perinteisen suomalaisen nimen vaiko jonkin uudemman ja harvinaisemman tai kenties vieraskielisen nimen? Jos tästä tytöstä tulee Grace tai Carrie, ei seuraava tyttö voi olla nimeltään Kyllikki, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Ensimmäisen lapsen nimi määrää siis väkisin myös tulevien lasten nimien tyylin. Siksi meidän on onnistuttava!

Kyllä me on nimeä pohdittu, väännetty ja käännetty, harjoiteltu sen kirjoittamista ja makusteltu suuhun. Silti, on se niin pelottava vastuu, että kuinka sen lopullisen nimen voi lyödä lukkoon? Kyllä minä olen monesti ihmetellyt, kuinka vanhemmat kykenevät näin suureen päätökseen.

Eilen tilasimme nimen kirjailtuna kastemekon helmaan, joten lopullinen päätös oli tehtävä. Vielä en prinsessamme nimeä kuitenkaan paljasta. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä hartiat kevenivät ja olo helpottui, kun päätös oli tehty. Kyllä on ihana tunne <3

<3 Heini