Isänpäiväonnea ja -perinteitä

*Tuote saatu PikkuPastellilta Tänään monissa kodeissa on vietetty isänpäivää. Kaikki eivät sitä ikävä kyllä pääse viettämään vaikka...

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vauvanhäätöprojekti

Koko joulukuun jännitin, että malttaako pikkuinen pysyä masussa tammikuulle asti ja joulunpyhät vietinkin maaten jalat ristissä pyrkien kaikin keinoin olemaan aiheuttamasta supistuksia. Pääsin kuin pääsinkin tammikuun puolelle - ja arvatkaa mitä, ei supistele enää!! Nyt viikkojen ollessa niin hyvät, että vauva saa syntyä kun on syntyäkseen, olenkin aloittanut vauvanhäätöprojektin. Olen tässä raskaudessa joutunut makaamaan ja lepäämään enemmän kuin tarpeeksi, ensin hyperemeesin (kerron siitä enemmän täällä) ja sitten verenpaineiden takia. Nyt olenkin ottanut ilon irti ja liikkunut kaikkien niiden viikkojen edestä, jolloin jouduin vain makaamaan ja lepäämään. Välillä joudun viimeistelemään opinnäytetyötäni tietokoneella, mutta onneksi silloinkin voi istua jumppapallolla lantiota keinutellen :D 


Tällä viikolla otin testiin myös paljon puhutun vadelmanlehtiteen, jota lipitän pitkin päivää, sillä monien lähteiden mukaan vadelmanlehtiteen nauttimisella voi olla myönteisiä vaikutuksia synnytykseen liittyen. Lähteiden mukaan vadelmanlehtitee vahvistaa kohdun ja lantionpohjan lihaksia ja voi näin vahvistaa omia supistuksia ja edesauttaa synnytyksen käynnistymistä, sekä nopeuttaa sitä. Ajattelin, että nyt kun ollaan niin turvallisilla viikoilla ja vauva saa syntyä kun on syntyäkseen, niin miksi en kokeilisi tätäkin - varsinkin kun kyseinen tee osoittautui vielä kaiken lisäksi ihan hyvänmakuiseksi.


Onko kukaan teistä hurahtanut kokeilemaan vadelmanlehtiteetä tai muita vauvanhäätökeinoja?

<3 Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti