HeiBlondi

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Selkäkipujen uuvuttama äiti

Blogissa ollut hiljaisempaa viime viikot, jospa saisin itseäni taas aktivoitua täällä. Kirjoittamista ihan jo ikävä! Jäin tosiaan sairaslomalle lastentarhanopettajan työstä kaksi viikkoa sitten. Minulla on taipumusta ennenaikaisille supistuksille ja kohdunkaulan kypsymiselle. Samasta syystä jäin sairaslomalle esikoista odottaessakin, tuolloin 5 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Tällä kertaa jouduin jäämään pois jo 8 viikkoa aiemmin, mutta onneksi olin osannut jo varautua.


Itseäni enemmän vaivaava ongelma on järjettömät selkäkivut, joista en esikoisen raskausaikana kärsinyt. Selkä ei yleensä vaivaa päivisin ollenkaan, ellen käy lattialle makaamaan. Mutta öisin selän kanssa on tuskaa. Jos unissani käännyn vahingossa selälleni, en pääse siitä liikkumaan enää ollenkaan vaan joudun herättämään mieheni nostamaan minua. Ja kipu on järkyttävä. Selkä vaivaa vähän myös kyljellä ollessani, mutta kaikkein pahinta se on kuitenkin selällään. Hassuinta tässä on juuri se, että kipu vaivaa vain yöllä. Siksi olenkin miettinyt, painaako kohtu ja vauva jotain hermojani jotenkin vai mistä tässä on kyse. Onko kukaan kokenut samanlaista selkävaivaa raskausaikana tai osaisitteko muuten kertoa minulle mistä tässä on kyse ja mikä tähän auttaisi?

Olen tosiaan täysin loppu kivun kanssa. Yöt jää todella unettomiksi  kivun vuoksi ja päivisin en siksi saa mitään ylimääräistä aikaan, sillä energia loppuu jo tytön kanssa puuhastellessa. Tästä syystä täälläkin on siis ollut todella hiljaista. Toki tähän unettomuuden tuomaan väsymykseen oman lisänsä tuo minulla todettu raudanpuute ja tyhjät rautavarastot, joita en nyt saa nousemaan kovasta rautatankkauksesta huolimatta. Taidan olla melkoinen kävelevä haamu tällä hetkellä.

Muuten täällä kuitenkin kaikki hyvin. Vauva ilmeisesti kasvaa kun maha on jo melkoinen. Ja vauva potkiikin siihen malliin, että hänellä varmasti kaikki kunnossa <3

Mielelläni tosiaan kuulen, jos teillä on mitään vinkkejä tähän selkään.
Ihanaa keväistä viikkoa kaikille!


<3 Heini

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Mikä vappu? Joko se meni?

Menikö se vappu jo? Nyt täytyy sanoa, että tänä vuonna missasin sen aikalailla täysin. Oli meillä onneksi äidin tekemää simaa ja itsetehtyjä munkkeja, mutta siihen se jääkin. En paljon hoksannut koristeita hommata kotiin, tyttö ei saanut vappupalloa, emme tehneet hienoja ruokia eikä meillä ollut mitään erikoista ohjelmaa viikonlopuksikaan. Itse asiassa tämä ruoka-asiakin jäi minulta niin huomiotta, että alkoi ihan ärsyttää kun Instagram oli täynnä muiden ihania kuvia herkkuja notkuvista ruokapöydistä, joten haimme vappupäivän ateriamme mäkkäristä.

Vappuaattona olin ajatellut katsoa JVG:n keikan telkkarista ja syödä herkkuja. Mutta arvatkaas, nukahdin aivan vahingossa itse Fiinua nukuttaessa ja kun kymmenen jälkeen siitä heräsin, ei minusta ollut kuin jatkamaan unia. Eilen taas odottelin miestäni nukutuspuuhista iltapalalle kunnes tajusin että hän oli vuorostaan nukahtanut. Meidän vappu meni siis todella railakkaasti.


Tätäkö se on tulla vanhemmaksi ja elää kiireistä taaperoarkea? Olen ennen ollut ihminen, joka  on järjestänyt juhlia heti pienistäkin syistä ja leiponut pöydät koreaksi. Toista se oli muutenkin Vapun vietto 2 vuotta sitten, juuri ennen esikoisen raskautta. Nyt tuo tuntuu kaukaiselta elämänvaiheelta vain. 

Mutta en valita! Meillä oli aivan ihana viikonloppu perheen kesken. Kyllä meillä ruokaa oli ja karkkiakin löytyi, vaikka suunnittelu olikin jäänyt vähän puolitiehen. Ja kyllä ne munkit ja sima vaan pelastivat paljon. Meille myös vihdoin luovutettiin ostamamme omakotitalotontti vappupäivänä, joten pari päivää on kulunut puunkaatohommissa oikein reippaasti. Nyt päästäänkin virallisesti aloittamaan kauan odottamamme rakennusprojekti!

Kuinka teidän vappu sujui?

<3 Heini

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Mitä olisin tehnyt toisin, jos olisin tiennyt koronasta etukäteen

Mitä olisit tehnyt toisin, jos olisit tiennyt etukäteen, kuinka tämä korona tulee leviämään ja miten se tulee hallitsemaan ja rajoittamaan ihan kaikkien normaalia elämää?

Tätä oon pohdiskellut paljon viime aikoina. Nimittäin silloin, kun korona alkoi Kiinassa leviämään, olisin voinut alkaa tekemään erilaisia päätöksiä ja toimimaan toisin halutessani. Itsehän uskoin vahvasti siihen, ettei se korona sieltä Kiinasta mihinkään tule, kunhan nyt uutiset keräävät otsikkoja. Mainittakoon myös, että en kuulu ihmisiin, jotka kauhean aktiivisesti uutisia seuraisi. Ehkä olisi välillä syytäkin.


No, joka tapauksessa... Jos olisin ymmärtänyt varautua tähän tämän hetkiseen tilanteeseen, olisin tehnyt monia asioita toisin. Oltaisiin kyläilty, shoppailtu, nähty ystäviä tai vaikka tuntemattomia, kunhan vaan ihmisiä! Oltaisiin oltu vielä sosiaalisempia, mitä oltiin. Olisi tankattu sosiaalisia kohtaamisia varastoon, sillä nyt niistä on aivan liian pitkä tauko. Mutta ei - tämän kaiken sijaan mietin aina, milloin olisi paras hetki, sopiva aika minun lapselle ja kaverin lapselle ja milloin olisi ihan vain tarpeeksi energiaa lähteä liikkeelle ja nähdä ihmisiä. Nyt en miettisi. Nyt menisin, kun tilaisuus olisi!

Me oltaisiin myös käyty omilla iäkkäillä isovanhemmillamme paljon enempi. Kun oltaisiin vain ymmärretty, että pian siihen ei ole mahdollisuutta, kun isovanhempia on suojeltava tartunnalta. Nyt pelkään kovasti, saammeko näihin kyläilyihin vielä mahdollisuuden. Toivottavasti  <3

Olisi ehdottomasti myös tehty reissuja heti, eikä aina vain odotettu parempaa rahatilannetta ja sopivampaa hetkeä. Varasimme kyllä kuukausien päähän hotelliloman Helsinkiin, joka nyt sitten peruuntuikin. Olisi pitänyt mennä heti!

Ja yksi mitä todellakin olisin tehnyt heti: olisin ottanut omaa aikaa! Hemmotellut itseäni ja nähnyt ystäviäni ihan vain yksin. Sitä en ole osannut tehdä koskaan Fiinun syntymän jälkeen, vaikka siitä aina kovasti haaveilin. Nyt siihen ei sitten ole edes mahdollisuutta, ja yhtäkkiä minusta tuntuukin, että olisin valmis jättämään Fiinun vaikka yöhoitoon. Hassua!

Onneksi tämä tilanne ei ole pysyvää ja näihin asioihin tulee vielä mahdollisuus. Ja kun se tulee, osaan varmasti arvostaa ihan kaikkea mitä mun elämässä on ja mihin mulla on mahdollisuus. Jos en ennen ole osannutkaan elää hetkessä niin tämän jälkeen ihan varmasti osaan. Nyt siihen asti kuitenkin nautitaan elämästä omalla rakkaalla porukalla ja nautitaan ulkoilusta, jottei kotiseinät ihan kaadu päälle. Shoppaillaan netissä (minusta on itseasiassa tullut tosi hyvä tässä) ja soitellaan ihmisille videopuheluita. Ei se elämä ankeaa näinkään ole, mutta kyllä sitä normaaliin paluuta alkaa kohta jo odottaa!


<3 Heini


sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Äitien ja raskaana olevien hyvinvointia koronan keskellä

Kaupallisessa yhteistyössä Nordic Fit Maman ja Perhekuplan kanssa.
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka merkattu *-merkillä.

Sain ihanan mahdollisuuden osallistua Nordic Fit Maman raskaana olevien verkkovalmennukseen. Kun minulle ensin tarjottiin yhteistyötä Nordic Fit Maman kanssa, ajattelin, etten tietenkään voi lähteä mukaan kun eihän raskaana nyt mihinkään valmennuksiin voi osallistua. Nordic Fit Mamalla on siis kuitenkin aivan oma valmennuksensa raskaana oleville ja valmennukseen on täysin turvallista osallistua missä vaiheessa raskautta tahansa. Heillä on tietenkin erikseen valmennuksia myös jo synnyttäneille äideille.


Minulla on pian kolme viikkoa takana tätä viiden viikon verkkovalmennusta. Olen alusta asti ollut innoissani siitä, että valmennusta pitää kaksi erittäin ammattitaitoista naista. Riina on äitiysliikuntaan erikoistunut personal trainer, ravintovalmentaja ja life coach. Tiina taas on kätilö, sairaanhoitaja, äitiysliikuntaan perehtynyt personal trainer ja ravintovalmentaja. He toteuttavat valmennusta hyvin kokonaisvaltaisesti, antaen vinkkejä ravintoon, lepoon, treeniin ja koko kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

Olen nyt raskausviikolla 25 ja valmennus on kyllä osunut minun kohdallani oikein hyvään vaiheeseen raskautta. Pahoinvointini on alkanut hellittämään ja kykenen pikkuhiljaa kiinnittämään huomiota ruokavaliooni ja ateriarytmiini. Rajun pahoinvoinnin ja hyperemeesin aikana en pysty kiinnittämään huomiota siihen mitä syön, vaan syön sitä mitä tekee mieli ja minkä parhaiten saan alas. Paljon mietin syömisiäni myös sitä kautta mikä on helppo oksentaa ylös, niin karulta kuin se kuulostaakin. Ruokavalioni onkin välillä koostunut lähinnä appelsiinista, suklaasta ja actimel-jogurteista. Nyt olen pitempään voinut syödä myös oikeaa ruokaa, mutta aluksi söin lähinnä nuudeleita tai puuroja ihan muutamia lusikallisia kerralla. Edelleen kuitenkin aamuni alkaa aina actimel-jogurtilla ja appelsiinilla, kun ei muuta tee mieli. Koitankin seuraavaksi saada tähän jotain muutosta. Valmennuksessa minua on kannustettu tekemään pieniä muutoksia, vaatimaan itseltä vain pieniä asioita, jotka ovat toteutettaessa. Koitan siis olla syyllistämättä itseäni siitä, etten voi heti kerralla remontoida ruokavaliotani kuntoon. 

Viime raskaudessa hyperemeesiä ja ennenaikaisia supistuksia lukuunottamatta, minulla oli hyvin vähän fyysisiä vaivoja. Kärsin selkäkivuista ja liitoskivuista vasta ihan viimeiset raskausviikot ja muita vaivoja ei ollut oikeastaan ollenkaan. Nyt olen ikäväkseni huomannut, että tässä raskaudessa vaivoja on alkanut ilmetä jo varhain. Myös sellaisia, joita ei viimeksi ollut ollenkaan. Ajattelenkin, että ehkä tämän valmennuksen avulla saisin vaivat kuriin niin, ettei loppuraskauteni tule olemaan ihan tuskaista. 

Jo muutaman viikon ajan olen kärsinyt kovista alaselkäkivuista, etenkin nukkuessa. Olen ottanut töissä käyttöön nyt myös raskausajan tukivyön, joka helpottaa, mutta lisäksi tässä valmennuksessa on tullut hyviä harjoituksia selän kunnon ylläpitämiseksi, joita olen koittanut alkaa tekemään.



Valmennuksesta olen saanut hyviä vinkkejä myös lantionpohjalihasten treeniin. Kaikkihan varmasti tietävät, että niitä tulisi treenata etenkin raskausaikana, mutta kuinka moni tätä ohjetta noudattaa? Ei ainakaan Heini, joka esikoistaan odotti puolitoista vuotta sitten. Ajattelin tuolloin, että kun ei minua mikään vaivaa niin miksi minun pitäisi lihaksia harjoittaakaan - VIRHE! Nyt nimittäin vaivaa! Hyvin alusta asti tätä raskautta olen tosissani saanut jännittää lantionpohjalihaksia, etten pissi housuun aina aivastaessa. Todella tympeä vaiva. Olenkin nyt ottanut kaiken irti valmennuksesta tältä osin ja suosittelen lämpimästi muillekin. 

Mikäpä olisi parempi mahdollisuus verkkovalmennuksen aloittamiseen, kuin tämä vallitseva korona-tilanne ja kotona oleminen. Nyt siis kaikki muutkin raskaana olevat pääsette mukaan Nordic Fit Maman verkkovalmennukseen *tästä linkistä. Treenataan lantionpohjalihaksemme kuntoon yhdessä. Tai ehkäpä te saatte valmennuksesta jonkin muun vielä isomman hyödyn. Minä jatkan valmennusta vielä muutaman viikon ja tulen sitten kertomaan loppufiiliksiäni. 

Jo synnyttäneille äideille Nordic Fit Mama tarjoaa kaksi seuraavaa valmennusta, joihin voit ilmoittautua linkkien kautta: 


Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

<3 Heini


lauantai 11. huhtikuuta 2020

Meille tulee...

Kävin tosiaan hiljattain kauan odotetussa rakenneultrassa. Niinhän siinä sitten kävi, että juuri muutamia päiviä ennen meidän ultraa myös Terveystalo linjasi, ettei puoliso pääse ultraan mukaan tämän koronatilanteen takia. Ja juuri niin kuin aiemmassa postauksessani kirjoitin jo toisen odottajan kokemuksesta, ei myöskään meidän tilanteessa meitä informoitu mitenkään siitä, ettei puoliso enää olekaan tervetullut ultraan. Mielestäni todella huonoa palvelua Terveystalolta, mutta onneksi olin osannut tähän jo varautua. Ihana kätilö antoi myös soittaa videopuhelun miehelleni, joka pystyi tätä kautta osallistumaan ultraan.

Mun raskausoireet on ollu aika erilaiset mitä esikoisesta. Ainoana yhteisenä tekijänä kummassakin raskaudessa kuitenkin hyperemeesi. Olen aina halunnut ajatella, että ehkä kärsin hyperemeesistä vain tyttöraskauksissa ja jos saisin pojan, ei pahoinvointiakaan olisi. Ehkä juuri tästä syystä olen ollut aivan varma, että tämäkin lapsi on tyttö. Esikoisesta olin ihan varma, että tulossa on poika ja olin ostellut jo sinisiä vaatteita. Masussa kasvoi kuitenkin tyttövauva, jota oli hankala uskoa ennen kun hän syntyi. Niin vahva tuo poikafiilis oli ollut. 


Tällä kertaa kätilö tokaisi varmana, että ”hän on poika”. En ollut uskoa korviani ja pyysin häntä toistamaan sanomansa. Aika uskomaton fiilis. Jälleen kerran olin ihan väärässä. Minulta taitaa puuttua se kuuluisa äidin vaisto, jonka avulla toiset tuntuvat aina tietävän mitä sukupuolta tuleva lapsi on. Noh, onneksi meille poika on yhtä tervetullut kuin tyttökin ja tämä oli ihana uutinen. Meille tärkeintä on, että ultrassa kaikki näyttää hyvältä ja vauva terveeltä <3

Nyt siis totuttelemme ajatukseen siitä, että meistä tulee pojan vanhempia. Aika jännää, ihan uudenlaista ja samalla niin ihanaa <3 

Onko täällä muita, jotka ovat arvanneet vauvan sukupuolen ihan huti?

<3 Heini